Uimarannalla

Se oli kuumin alkukesä nallemuistiin. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja helle hiipi karhujenkin koloihin ennen kukon laulua. Vain rannan leppeässä tuulessa oli mukava viettää kuumia kesäpäiviä. Tuhi-Nalle eväskoreineen, Äkä-Pussi snorkkeleineen ja Touhu-Taavo kiikareineen seisoivat rantakoivun katveessa ja tähyilivät järvelle.

- Veden täytyy olla jo todella lämmintä, pohti Touhu-Taavo.
- Sitä se onkin. Minulla on snorkkeli ja uimahousut mukana, hihkui Äkä-Pussi. Kokeilin vettä eilen, se oli lämpöistä, ja tänään menen snorklaamaan!
Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi juoksivat hiekan poikki veden rajaan. Koivun alla Tuhi-Nalle tutkiskeli eväskoriaan.
- Tulehan jo Tuhi-Nalle, huikkasi Äkä-Pussi ja hyppäsi tasajalkaa veteen niin, että vettä räiskyi Touhu-Taavon tassuille. Vesi oli tosiaan lämmintä.
- Ei minua kiinnosta uida, mumisi Tuhi-Nalle tassutellessaan tovereidensa luo ja haukkasi ison palan eväskorista löytämäänsä hunaja-voileipää. Äkä-Pussi hyppi vedessä ja Touhu-Taavokin astui nilkkoja myöten veteen seisomaan. - Tämä tuntuu mukavan vilpoiselta varpaiden välissä, hän totesi.

Tuhi-Nalle katseli Äkä-Pussin iloista hyppelyä ja Touhu-Taavon tassullaan piirtämiä kuvioita veden pintaan. Tuhi-Nallen olisi tehnyt mieli kokeilla vettä, mutta häntä pelotti. Tuhi-Nalle ei ollut koskaan pitänyt vedestä, sillä se oli aina kylmää. Ja oli turvallisempaa pysyä poissa vedestä, hän ajatteli istahtaessaan rantahiekalle parin askeleen päähän. Touhu-Taavo lähti kahlaamaan vesirajan suuntaa kohti rantaan seilaavaa ajopuuta. Taavo aikoi ottaa sen talteen ja veistää siitä ehkä kanootin. Äkä-Pussi veti snorkkelia päähänsä ja rynnisti syvemmälle päin. Hän oli jo vyötäisiään myöten vedessä. Tuhi-Nalle seurasi rantatörmältä lentoon lähteviä pääskysiä ylös taivaalle ja tunsi sokaistuvansa auringon kirkkaudesta.

Päivä ei olisi voinut olla kauniimpi.

Yht'äkkiä Tuhi-Nalle havahtui avunhuutoon. Äkä-Pussi räpiköi vedessä aivan liian syvällä, eivätkä tassut yllä pohjaan. Sillä sekunnilla Tuhi-Nalle hyppäsi pystyyn ja huusi apua Touhu-Taavon suuntaan, mutta vaikka Taavo olikin kuullut Äkä-Pussin huudot ja oli jo juoksemassa heitä kohti, hän oli kaukana. Tuhi-Nalle katsoi Äkä-Pussia ja heidän välissään laineilevaa vettä. Vieressä kepin nokassa oli pelastusrengas. Enempää miettimättä Tuhi-Nalle nappasi renkaan kainaloonsa ja astui veteen. Se ei ollutkaan kylmää, mutta Tuhi-Nalle ei ehdi huomata sitä rynnätessään auttamaan ystäväänsä. Itseasiassa Tuhi-Nalle onkin hyvä uimari ja hetkessä hän saapui Äkä-Pussin luokse. Äkä-Pussi tarttui tassullaan pelastusrenkaaseen ja kun Tuhi-Nalle ui kohti rantaa vetäen voipunutta Äkä-Pussia perässään, Touhu-Taavo oli heitä vastassa. Tuhi-Nalle ja Touhu-Taavo vetivät Äkä-Pussin pois vedestä ja he kaikki heittäytyvät selälleen kuumalle hiekalle.

- Se oli lähellä, huokaisi hengästynyt Touhu-Taavo. - Siinä meinasi käydä köpelösti.
- Kiitos Tuhi-Nalle, sinä pelastit minun henkeni, sanoi kiitollinen Äkä-Pussi.
Hiljaisuuden jälkeen Tuhi-Nalle rykäisi nolostuneena: - Mutta minä pelkään vettä. Olen aina pelännyt, paitsi äsken.

Nallet olivat hiljaa ja katselivat taivaalla lentäviä pääskysiä. Hengityksien tasauduttua heitä alkoi jo vähän hymyilyttää.
- Kieritään eväskorille, siellä on mehua ja hunaja-voileipiä, viimeisenä perillä saa etsiä metsämansikoita jälkkäriksi, keksi Tuhi-Nalle ja lähti kierimään kohti rantakoivua ja eväskoria. Toiset seurasivat ja hiekka pöllyten karhut kierivät rannalla. Perillä kaikkia nauratti.

Eväskorille keräytyneiden kaverusten tutkiskellessa antimia, Harakka Hakkarainen lensi metsän siimeksestä rantaan, mutta rääkäisikin kauhusta huomatessaan karhut. Raakkuen harakka lensi pois. Nallet katsoivat toisiaan ja tajusivat, että hehän näyttävät ihan hiekkamonstereilta. Märät nallet yltäpäältä hiekan peitossa. Onpas hupaisaa. Hunaja-voileivät tassuissaan nallet hyppelivät ja örisivät hiekkamonstereina pitkin rantaa. Eväiden jälkeen kukaan ei enää kuitenkaan muistanut, kuka oli ollut viimeinen eväskorilla, joten karhut lähtivät poimimaan metsämansikoita porukalla.

Kotimatkalla Tuhi-Nalle lupasi opettaa Äkä-Pussin uimaan kunnolla. Heti seuraavana päivänä.

Kevätjuhla

Karhujen metsässä kevät on vihdoin koittanut. Valkovuokkojen verho peittää melkein koko maan ja Tuhi-Nallen on vaikea kulkea mättäältä toiselle. Tuhi-Nalle mielestä valkovuokot ovat kauneimpia kukkia koko maailmassa, sillä ne muistuttavat häntä kesän tulosta. Ei niiden päälle voi sen tähden astua. Ja keväällä Tuhi-Nallekin on vähän pirteämpi karhu.

Toukokuussa Tuhi-Nalle järjestää juhlat kaikille ystävilleen. Kevätjuhla on karhujen kesän ensimmäinen juhla. Ja Tuhi-Nallen juhlissa on aina kaunista. Oksilla roikkuu kynttilälyhtyjä ja Touhu-Taavo on rakentanut tantereelle roihuavia jätkänkynttilöitä. Pöydissä kimaltelee puhtaat posliinit ja kristallit. Juhlavieraiden kaulaan puhalletaan värikästä serpentiiniä ja päähän asetetaan värikkäät juhlahatut.

Harakka Hakkarainenkin on osallistunut juhlavalmisteluihin. Hän on tuonut juhliin suurimmat aarteensa - peilin palaset, joita hän on ripustanut lyhtyjen ympärille. Niistä heijastuu valonsäteitä ympäri juhlapaikkaa ja illan hämärtyessä kaikki näyttää kovin kauniilta ja taianomaiselta.

Juhlien alussa Tuhi-Nalle kohottaa vieraille tervetulomaljan. Laseissa poreilee Tuhi-Nallen itse tekemää hunajasimaa, joka maistuu niin pienemmille kuin isommillekin vieraille. Ja kun on kyse Tuhi-Nallen juhlista, siirrytään jo pian pöytien ääreen. Pöydät notkuvat kaikenlaisesta herkusta. On hunajapiiraita, hunajakinuskikakkua, hunajarusinakeksejä ja hunajalla kuorrutettuja räiskäleitä. Jokainen laatu maistuu toistaan paremmalta, söi niitä missä järjestyksessä tahansa. Niin ainakin on Äkä-Pussin mielestä.

Ja kun karhujen vatsat alkavat pullottaa herkuista, on aika leikkiä ja kisailla. Kun nuorimmat nallet telmivät hippasta tantereella, isommat karhut pelaavat kirkonrottaa, polttopalloa ja viimeistä paria uunista ulos. Juhlissa on niin hauskaa, ettei kukaan halua mennä nukkumaan. Siispä nauru ja iloiset kiljahdukset kaikuvat metsässä pitkälle yömyöhään.

Yksi keväinen aamu

"Hätsiiii!"

Tuhi-Nalle heräsi isoon aivastukseen, kun juuri hetki sitten unessa hänen nenäänsä olivat kutitelleet kesäkukkaset aurinkoisella niityllä. "Hätsii, hätsii, hätsii!!" Voi ei, ajatteli Tuhi-Nalle ja kaiveli nenäliinaa tyynynsä alta silmiään toisella tassulla hieroskellen.

Saatuaan silmänsä auki, Tuhi-Nalle huomasi, että pesä oli hiiren hiljainen, eikä Touhu-Taavoa ja Äkä-Pussia näkynyt missään. Raollaan olevasta pesän ovesta kimmelsi kirkas valo.

"Voi ei, voi ei, voi ei!" kiljaisi Tuhi-Nalle ja ryntäsi ovelle. "Voi ei, nyt on kevät... HÄTSII!!!"

Metsän kylpiessä auringon valossa, kevättalven valkoisella hangella Tuhi-Nallea odottelivat hänen ystävänsä.

"No johan sinäkin maltoit herätä kevättä haistelemaan," tokaisi Äkä-Pussi. "Me ollaankin jo oltu hereillä viikon päivät," jatkoi Touhu-Taavo ja lisäsi: "Ajateltiinkin sinun heräävän, kun tuo viereinen pajukko alkaa kukkia." Karhuja nauratti ja sehän sai Tuhi-Nallen aivastelemaan vähän lisää.

Siinä sitten toverukset istuskelivat keväthangella ja oikoivat jäseniään pitkän unen päätteeksi. Harakka Hakkarainenkin piipahti tervehtimään, mutta Hakkaraisella oli kova kiire tutkimaan maalaistalon räystäiden reunoille ilmestyviä kiiltäviä kristalleja, joiden varalle Hakkaraisella oli jokin hyvä varastointi-idea. Nalleja nauratti tohina, jonka jääpuikot olivat Hakkaraisessa aiheuttaneet.

Siinä hangella olisivat karhutoverukset istuskelleet vaikka koko päivän, jollei talviunien tyhjentämät vatsat olisi sanoneet toista. Vaan eipä vielä lumisessa metsässä ollut marjoja syötäväksi. Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi tuumivat, että he voisivat lähteä etsimään lähistön muurahaispesiä, kun Tuhi-Nalle työnsi kuononsa takaisin pesään.

"Teille varmaan maistuisi kulhollinen hunajaa, ennenkuin lähdette", huikkasi Tuhi-Nalle kavereilleen peruuttaessaan ulos pesästä sylissään kolme suurta hunajapurkkia. "Minä varasin meille kaikille yhdet kevään varalle", hän jatkoi.

Touhu-Taavo kiitteli vuolaasti Tuhi-Nallea hunajasta: "Tämä on kyllä paras yllätys, minkä olen ikinä saanut. Melkein kuin olisi taas joulu!" Äkä-Pussi taasen hyppi niin innoissaan tasatassua, että hankikanto petti hänen allaan ja Äkä-Pussi lensi päistikkää lumeen. Yltä päältä lumessakaan Äkä-Pussia ei harmittanut, vaan hänkin riensi noutamaan oman hunajapurkkinsa.

Tassujaan nuollen ja hunajastaan nautiskellen toverukset loikoilivat pesänsä ääressä koko pitkän päivän. Mutta vielä ei ollut kevät kovin pitkällä ja pakkasyö oli edessä, joten pesään käytiin auringon laskiessa. Enää karhutoverukset eivät kuitenkaan käyneet unille. Pesässä nalleja lämmitti Tuhi-Nallen kamomillatee ja yhdessä he pelasivat Mustaa Pekkaa läpi koko yön.

Unten mailla

Tuhi-Nalle halusi olla rohkea kuin Äkä-Pussi. Unten mailla Tuhi-Nalle ratsasti sinisille vuorille, seikkaili vihreällä merellä ja matkasi maailman ääriin. Yksin, urhoollisena ja ritarillisena, Otsona, metsän kuninkaana. Unissa ei koskaan tarvinnut pelätä vaaraa, koska milloin vain saattoi levittää tassut siivikseen ja lentää niistä pois.

Äkä-Pussi halusi olla näppärä kuin Touhu-Taavo. Unten tyyssija oli Äkä-Pussin itse rakentama linna, jonka jokaisessa huoneessa oli erilaisia laitteita ja vempeleitä. Äkä-Pussi osasi käyttää niistä jokaista ja loihti niillä yhä uusia ihmetyksiä linnan maille. Unissa oli aina aurinkoista, ja kaikki mihin Äkä-Pussi ryhtyi, onnistui mutkattomasti.

Touhu-Taavo halusi olla lempeä kuin Tuhi-Nalle. Unten kodissa Touhu-Taavo leipoi maailman parasta leipää, kasvatti onnellisia mehiläisiä ja keitti tuoksuvaa kamomillateetä. Metsän kaikki asukkaat pitivät Touhu-Taavosta ja hänen herkuistaan, ja Touhu-Taavo rakasti järjestää yltäkylläisiä kesäjuhlia ystävilleen. Unissa saattoi loihtia mansikkakakkuja, kinuskileivoksia ja suklaaunelmia ilman, että ne koskaan epäonnistuivat.

Niin näkivät nalletoverukset talviunta paksun lumipeitteen alla lämpimässä pesässä. Unelmoiden ja kevään tuoksua odottaen.

Karhujen joulu

Joulun aikaan karhut nukkuvat talviunta. Tuhi-Nalle kaikista maukkaimmin. Touhu-Taavon rakentama pesä on vahva ja järkkymätön. Sinne ei kylmä viima pääse. Pesän pohjalla on havunoksia ja pehmeää sammalta. Siinä on toverusten mukava nukkua.

"Kop-kop-kop!"

"KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa toista silmäänsä. Tuhi-Nalle ja Äkä-Pussi nukkuvat. On ihan hiljaista, vain vaimea tuuli pesän ulkopuolella. Touhu-Taavo sulkee silmänsä ja kääntää kylkeä.

"KOP-KOP-KOP!!! KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa molemmat silmänsä ja kääntyy pesän ovelle: "Kuka siellä?"
Äkä-Pussikin on jo havahtunut horroksesta ja huikkaa unisena: "Menkää pois! Me ei osteta mitään."

"Kvaak! K-se on K-Hakkarainen täällä k-vaan päivää" kuuluu Harakka Hakkaraisen vaimea ääni oven toiselta puolelta. "K-se on k-joulu nyt!"

"Joulu... joulu... JOULU!!! Nytkö? Joko? Onko joulu nyt?" säpsähtää vihdoin Tuhi-Nallekin unesta ihmettelemään ja hätääntyy: "Eikai se joulu mennyt jo? Menikö se? Eihän?"

Touhu-Taavo avaa Harakka Hakkaraiselle oven ja päästää tuiskussa seisovan linnun sisään pesään. Hakkaraisen nokasta roikkuu jääpuikko ja sulat ovat lumen peitossa. "K-päivää pesään k-vaan" tervehtii Hakkarainen ja vastaanottaa haukotuskuoron. "K-se on kuulkaas k-joulu nyt."

"Joulu on taas, joulu on taas..." rallattelee Tuhi-Nalle ja nostaa teepannun esiin. "Nyt on kuuman kamomillateen ja joulupuuron aika" hän jatkaa ja alkaa valmistella karhujen joulua. Sammaleen alta hän pyöräyttää esiin myös parasta mahdollista hunajaa: Tuhi-Nallen erikoishyvää erikoiskukkasekoitusta - hienointa hunajaa.

Harakka Hakkaraisen kertoillessa talven kylmistä viimoista ja metsän tapahtumista, nallet asettuvat joulupuuron ja kamomillateen ääreen. Harakka Hakkaraisella onkin jänniä uutisia: Oravat ovat Hakkaraisen tietojen mukaan aloittaneet tammenterhoglögin keittämisen jo monta päivää sitten ja jouluaaton aamuna glögistä on ollut jo vähän riitaakin. Jänikset ovat taasen käyneet läheisellä maatilalla porkkanavarkaissa porkkanalaatikkoa varten, kun olivat syöneet omat porkkanavarastonsa loppuun jo marraskuussa. Joulunalusviikolla Hiiri Hiiroisen perhe järjesti jo perinteeksi muodostuneet joulumarkkinat kotitilan vilja-aitan alla. Joulumieltä on siis ihan koko metsän väellä.

Kun joulupuuro lämmittää jo karhujen vatsoja, Touhu-Taavo päättää lähteä haistelemaan lunta. "Saanpahan oikaista vähän pitkiä jalkojani, niin maittaa sitten kevättalven uni paremmin," hän sanoo ja iskee silmää Harakka Hakkaraiselle. "Kvaak, alkaahan k-tuo olla aika k-lähteä minunkin. K-hyvää joulua!" huikkaa Harakka Hakkarainen ja liihottaa Touhu-Taavon perään.

Äkä-Pussin ja Tuhi-Nallen siivoillessa jouluaterian jälkiä, ovelle koputetaan taas. "Kop-kop-kop! Onkos täällä kilttejä karhuja?" kuuluu matala, mutta tuttu ääni oven takaa.
"Se on Joulupukki!" huudahtaa Äkä-Pussi ja ryntää avaamaan oven syli täynnä lautasia. "Tervetuloa matalaan pesäämme," säestää Tuhi-Nalle.
"Voi voi, pienet karhuystävät," vastaa Joulupukki, "valitettavasti minä en ehdi jäämään luoksenne, sillä minulla on koko metsä ja kaikki maailman metsät kierrettävänä. Mutta tässä minä jätän teille lahjanne: Tuhi-Nalle, Äkä-Pussi ja Touhu-Taavo... Missäs on Taavo on? Annattehan tämän kuitenkin hänelle? Hyvää joulua!"
Ja niine sanoineen Joulupukki lähtee jatkamaan pitkää matkaansa.

Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavo jo kolistelee ovella ja lunta turkistaan kopistellen hän astuu sisään talvipesään. "Sinä et tänäkään vuonna nähnyt Joulupukkia!" huudahtaa Äkä-Pussi. "Miten sinulla voikin olla niin huono tuuri?" ihmettelee Tuhi-Nalle ja jatkaa: "Mutta jätti hän sinulle sentään lahjan." Touhu-Taavo kuitenkin hymyilee ja kertoo, että hän on ehkä nähnyt Joulupukin vilaukselta kävelyllään.

Joululahjojen ympärille kerääntyneet karhut katsovat toisiaan, nyökkäävät yhteisymmärryksessä ja alkavat avata kukin omaa pakettiaan. Tuhi-Nallen paketista avautuu muhkea untuvatyyny. "Oijoi, tämä on niin ihana! Minä niin pidän pehmeistä tyynyistä ja pienistä nokosista," hän sanoo. Äkä-Pussin kääröstä taasen löytyy iso rasia karamelloituja vadelmia, joita parempaa herkkua Äkä-Pussi ei tiedä. Touhu-Taavon lahja on uutuuttaan kiiltävä työkalusetti. Juuri sellainen, josta Taavo on aina haaveillut.

Tyytyväisinä lahjoihinsa ja kamomillateen lämmittämin iloisin joulumielin, karhut käyvät takaisin nukkumaan. "Hyvää yötä!" sanoo Tuhi-Nalle. "Kauniita unia!" toivottaa Äkä-Pussi. Ja kun päät painuvat pehmeän sammalen syleilyyn, Touhu-Taavo sanoo "Hyvää Joulua ystäväni!"

Tuhi-Nallen kamomillatee

Tuhi-Nallea ei koskaan väsyttänyt, kun oli kyse teekutsujen järjestämisestä. Mikään muu ei saanut Tuhi-Nallea niin pirteälle päälle, kuin kamomillatee ja hunajaleivät. Parasta teekutsujen järjestämisessä oli myös se, että niiden tiimoilta saattoi kutsua kylään hyviä ystäviä. Ja Tuhi-Nalle piti kovasti ystävistään Touhu-Taavosta ja Äkä-Pussista.

Nyt Tuhi-Nalle oli kutsunut ystävänsä sunnuntaiteelle kello yhdeksi. Jo aamusta saakka Tuhi-Nalle oli ahertanut keittiössään leipoen kuohkeaa leipää, ja harkiten, mitä hunajalaatua hän tällä kertaa tarjoilisi leipien päällä. Ja pian kaikki olikin valmista ja kello kukkui vasta kahtatoista.

"Ai-jai-jai!" haukotteli Tuhi-Nalle, "nythän minä ehdinkin ottaa pienet torkut". Ja sen sanottuaan Tuhi-Nalle nukahti isoon pehmeään laiskanlinnaansa.

KOP-KOP-KOP!!!

Tuhi-Nalle säpsähti hereille oven koputukseen ja vilkaisi kelloaan, joka näytti yhtä. Tuhi-Nalle riensi ovelle, jolla Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi odottivat. "Voi anteeksi ystäväiseni, tee ei ole vielä valmista! Minä katsos nukahdin tuossa toviksi", Tuhi-Nalle valitteli. Ystävykset tervehtivät Nallea sydämellisesti ja kertoivat, ettei se haittaa. Äkä-Pussi erityisesti halusi auttaa Tuhi-Nallea teen keitossa.

Kun Tuhi-Nalle nosti veden liedelle, Touhu-Taavo pahoitteli, ettei hän oikein pysty olemaan avuksi. Hän kertoi Tuhi-Nallelle, kuinka hän oli huvimajaa rakentaessaan lyönyt vasaralla sormeensa, joka oli edelleen kipeä. Hunajasalvakin oli päässyt loppumaan sitä hoitaessa.

"Ei huolta, ystäväiseni", tokaisi Tuhi-Nalle. "Minä annan sinulle uuden purkin hunajasalvaa varastostani. Pian tulee syksy ja alan taas keittää uutta salvaa, joten tarvitsenkin pian kaappiini tilaa uusille purkeille." Ja niin Tuhi-Nalle haki Touhu-Taavolle purkin salvaa ja alkoi hoitamaan tämän mustan kirjavaa peukaloa. Sillä aikaa Äkä-Pussi touhusi keittiössä kamomillateen ääressä.

"Nyt on teekin valmista" huikkasi Äkä-Pussi, kun toiset ilmoittivat olevansa valmiita peukalon hoidosta. Karhut kattoivat pöydän verannalle ja Tuhi-Nalle alkoi voidella tuoreita ja vielä hieman lämpöisiä leipiä hunajalla. Hunajapytyn kyljessä luki arvoituksellisesti: Tuhi-Nallen erikoishyvä erikoiskukkasekoitus - hienointa hunajaa. Kaikkien istahdettua pöytään, Äkä-Pussi kaatoi pannusta isot kupposelliset kamomillateetä jokaiselle.

Sniff, sniff - haisteli Tuhi-Nalle ja hörppäsi kupistaan kamomillateetä, muiden seuratessa hänen esimerkkiään. "Mutta mitä ihmettä tässä teessä oikein on?" parahti Touhu-Taavo kysymään, kun karhut yhdessä tuumin nyrpistelivät kuonojansa. "Niin, mitä sinä Äkä-Pussi tähän teehen oikein laitoit? Tämähän maistuu kamalalle", tivasi myös Tuhi-Nalle, joka liiemmälti maistelematta viskasi teet kupistaan kukkapuskan juureen.

Hädissään Äkä-Pussi ei osannut sanoa mitään, vaan kiiruhti keittiöön, josta palasi kantaen isoa lasipurkkia tassuissaan. "Tätä sokeriahan minä siihen lisäsin", sai hän lopulta sanottua. Purkin nähdessään Tuhi-Nalle purskahti nauruun. Hän nauroi ja nauroi niin kovasti, että Nallea ihan sattui mahaan, mutta hän ei vain voinut lopettaa nauramista.

Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi katsoivat toisiaan ihmeissään ja alkoivat tutkia purkin sisältöä. Touhu-Taavo otti muutaman sokerikiteen ja laittoi ne kielelleen. Ja välittömästi Taavonkin kasvoille ilmestyi huvittunut ilme ja hän alkoi nauramaan Tuhi-Nallen kanssa. Äkä-Pussin ei auttanut, kuin maistaa itsekin. Pian kaikki ystävykset nauroivat maha kippurassa Tuhi-Nallen verannalla.

Kun ystävykset vihdoin rauhouttuivat ja pitelivät mahojaan kovasta nauramisesta, Tuhi-Nalle totesi: "Ensinnäkin, minun erinomaisen kamomillateeni salaisuus ei ole sokeri, vaan juuri teehen soveltuva hunaja. Toiseksi, minulla ei edes ole sokeria! Mihin minä sitä tarvitsisin, kun minulla on hunajaa?"

Ja nauraen karhuystävykset veivät Tuhi-Nallen suolapurkin takaisin hyllyyn ja tämä keitti heille kaikkien aikojen makoisimmat kamomillateet.

Tuhi-Nallen kalaretki

Järvi oli rikkumattoman tyyni, kun Tuhi-Nalle haukotellen taapersi kohti rantaa. Aurinko paistoi koivupuiden oksistoissa. Sää oli lempeä. Juuri sellainen, mistä Tuhi-Nalle piti.

Tuhi-Nallen polku johti isolle laakealle kivelle. Sille Tuhi-Nalle kiipesi istumaan ja asetti repun viereensä. Repusta Tuhi-Nalle otti esiin eväänsä; ison termospullon kamomillateetä ja voipaperiin käärityt hunajaleivät. Tuhi-Nallen mielestä mikään muu ei ollut niin kivaa kalaretkissä, kuin eväiden syönti.

"Kuumaa, sanoi jänis joulupuurosta", pohti Tuhi-Nalle ääneen, kun kamomillatee höyrysi termoksesta kuksaan. Kamomillateen tuoksu sai aina Nallen haukottelemaan leveästi.

"Kraak-kraak! K-mikäs se k-niin Tuhi-k-Nallea k-haukotuttaa?", tuumi Harakka Hakkarainen koivun oksalta.

"Se on tämä kaunis ilta ja kamomillatee", vastasi Tuhi-Nalle ja alkoi kaivaa repustaan onkivehkeitä, "Ne tekee olosta niin kovin raukean".

"K-meinaatkos sinä k-kaloja k-narrata?", Hakkarainen kysyi.

"Jos ahti antaa, jos ahti antaa...", mumisi Tuhi-Nalle hörpäten kamomillateetä ja haukotellen makeasti.

Plumps kuului veden pinnasta, kun Tuhi-Nalle heitti ongenkoukun veteen ja kohoksi asetettu korkin palanen jäi kellumaan pinnalle. Tuhi-Nalle haukotteli, siemaili teetää ja mutusteli viimeiset palaset hunajaleivistään.

"Kylläpä tuo aurinko niin kirkkaasti paistaa. Taidanpa vähän lepuuttaa silmiäni", tuumasi Tuhi-Nalle ja heittäytyi selälleen kivelle.

Kraakkuen Harakka Hakkarainen nousi siivilleen ja lenteli toisten eväitä etsimään. Nallen kamomillatee ei Hakkaraiselle maistunut ja hunajaleivistä ei enää ollut jäljellä muuta kuin muisto.

Tuhi-Nalle maiskutteli huuliaan ja alkoi haaveilla isosta tärpistä ongessa. Iso ahven. Sellainen körmyniska oikein. Sellaisen Tuhi-Nalle halusi ja sellaisesta Tuhi-Nalle haaveili. Sellainen onkeen vielä joku päivä iskisikin, kunhan vain jaksoi tarpeeksi odottaa. Ja Tuhi-Nalle odotti.

MOLSKIS!

"Nyt tärppäsi", huudahti Tuhi-Nalle ja kiskaisi vavasta, kömpien samalla seisaalleen. Korkki oli painunut veden alle ja Tuhi-Nallen vapa taipui kaarelle. "Nyt tullee iso kala! Hieno kala", hihkui Tuhi-Nalle ja alkoi nostaa onkea vedestä.

Veden pinnassa vilahti valtava selkäevä. Niin suuri, ettei Tuhi-Nalle ollut koskaan niin isoa evää nähnyt. Tuhi-Nalle veti ja veti, mutta kala ei halunnutkaan nousta vedestä, vaan alkoi vetää Nallea kohti kiven reunaa.

"No johan on tärppi", ihmetteli Tuhi-Nalle ja veti vastaan niskakarvat hiestä kimallellen, "mutta sinähän et minulta karkuun pääse."

Tuhi-Nalle veti ja veti. Ja juuri, kun kala oli viimein nousemassa vedestä, löi se pyrstöllään pintaa:

LÄISKIS!!!

Huitoen ympärilleen Tuhi-Nalle heräsi kiveltä ilta-auringon viimeisiin säteisiin. Oli ihan hiljaista. Onki makasi kivellä juuri siinä, mihin Nalle oli sen jättänytkin ja korkki kellui hievahtamatta veden pinnalla.

Ei tärppiä. Ei isoa selkäevää. Pudistellen päätään ja hieroen unihiekkaa silmistään Tuhi-Nalle tajusi, että tuo suurista suurin tärppi olikin ollut vain makeaa kalamiehen unta.

Tuhi-Nalle

Tuhi-Nalle on pieni karhunpoikanen
Tuhi-Nalle on aina uneliainen
Tuhi-Nalle elää pikkuisissa pojissa
Tuhi-Nalle on tervetullut joka kodissa

Tuhi-Nalleen rakastuu äiti ja isä
Siinä sivussa myös isoäidit ja isoisät
Tuhi-Nalle on tuttu kummeille ja naapureille
Muttei niinkään hammaslääkäreille

Tuhi-Nallea täytyy vähän paijata
Jos nallen unissa on suuria kontioita
Tuhi-Nalle kun jatkaa tuhinoitaan
On äidinkin helppo mennä nukkumaan