perjantai 10. heinäkuuta 2009

Tuhi-Nallen kalaretki


Järvi oli rikkumattoman tyyni, kun Tuhi-Nalle haukotellen taapersi kohti rantaa. Aurinko paistoi koivupuiden oksistoissa. Sää oli lempeä. Juuri sellainen, mistä Tuhi-Nalle piti.

Tuhi-Nallen polku johti isolle laakealle kivelle. Sille Tuhi-Nalle kiipesi istumaan ja asetti repun viereensä. Repusta Tuhi-Nalle otti esiin eväänsä; ison termospullon kamomillateetä ja voipaperiin käärityt hunajaleivät. Tuhi-Nallen mielestä mikään muu ei ollut niin kivaa kalaretkissä, kuin eväiden syönti.

"Kuumaa, sanoi jänis joulupuurosta", pohti Tuhi-Nalle ääneen, kun kamomillatee höyrysi termoksesta kuksaan. Kamomillateen tuoksu sai aina Nallen haukottelemaan leveästi.

"Kraak-kraak! K-mikäs se k-niin Tuhi-k-Nallea k-haukotuttaa?", tuumi Harakka Hakkarainen koivun oksalta.

"Se on tämä kaunis ilta ja kamomillatee", vastasi Tuhi-Nalle ja alkoi kaivaa repustaan onkivehkeitä, "Ne tekee olosta niin kovin raukean".

"K-meinaatkos sinä k-kaloja k-narrata?", Hakkarainen kysyi.

"Jos ahti antaa, jos ahti antaa...", mumisi Tuhi-Nalle hörpäten kamomillateetä ja haukotellen makeasti.

Plumps kuului veden pinnasta, kun Tuhi-Nalle heitti ongenkoukun veteen ja kohoksi asetettu korkin palanen jäi kellumaan pinnalle. Tuhi-Nalle haukotteli, siemaili teetää ja mutusteli viimeiset palaset hunajaleivistään.

"Kylläpä tuo aurinko niin kirkkaasti paistaa. Taidanpa vähän lepuuttaa silmiäni", tuumasi Tuhi-Nalle ja heittäytyi selälleen kivelle.

Kraakkuen Harakka Hakkarainen nousi siivilleen ja lenteli toisten eväitä etsimään. Nallen kamomillatee ei Hakkaraiselle maistunut ja hunajaleivistä ei enää ollut jäljellä muuta kuin muisto.

Tuhi-Nalle maiskutteli huuliaan ja alkoi haaveilla isosta tärpistä ongessa. Iso ahven. Sellainen körmyniska oikein. Sellaisen Tuhi-Nalle halusi ja sellaisesta Tuhi-Nalle haaveili. Sellainen onkeen vielä joku päivä iskisikin, kunhan vain jaksoi tarpeeksi odottaa. Ja Tuhi-Nalle odotti.

MOLSKIS!

"Nyt tärppäsi", huudahti Tuhi-Nalle ja kiskaisi vavasta, kömpien samalla seisaalleen. Korkki oli painunut veden alle ja Tuhi-Nallen vapa taipui kaarelle. "Nyt tullee iso kala! Hieno kala", hihkui Tuhi-Nalle ja alkoi nostaa onkea vedestä.

Veden pinnassa vilahti valtava selkäevä. Niin suuri, ettei Tuhi-Nalle ollut koskaan niin isoa evää nähnyt. Tuhi-Nalle veti ja veti, mutta kala ei halunnutkaan nousta vedestä, vaan alkoi vetää Nallea kohti kiven reunaa.

"No johan on tärppi", ihmetteli Tuhi-Nalle ja veti vastaan niskakarvat hiestä kimallellen, "mutta sinähän et minulta karkuun pääse."

Tuhi-Nalle veti ja veti. Ja juuri, kun kala oli viimein nousemassa vedestä, löi se pyrstöllään pintaa:

LÄISKIS!!!

Huitoen ympärilleen Tuhi-Nalle heräsi kiveltä ilta-auringon viimeisiin säteisiin. Oli ihan hiljaista. Onki makasi kivellä juuri siinä, mihin Nalle oli sen jättänytkin ja korkki kellui hievahtamatta veden pinnalla.

Ei tärppiä. Ei isoa selkäevää. Pudistellen päätään ja hieroen unihiekkaa silmistään Tuhi-Nalle tajusi, että tuo suurista suurin tärppi olikin ollut vain makeaa kalamiehen unta.
baby growth