Äiti kysyy,
missä on mun pikkuinen?
Eilenhän vasta,
istui tässä poikanen.
Isä miettii,
mihin on aika mennyt?
Karhun kolossa,
talviuntako syleillyt?
Niin mihin katosi,
se pienen pieni poika?
- Vierähti vuosi,
kasvatti pienestä ison.
Minä täällä, sinä siellä. Matkaevääksi elämäsi taipaleelle iltasatuja 300 km päästä. Jotta jaksat odottaa seuraavaan näkemiseemme. Rakkaudella, Sylikummisi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Runot. Näytä kaikki tekstit
perjantai 23. huhtikuuta 2010
maanantai 22. helmikuuta 2010
Harakka Hakkaraisen tuutulaulu
Sinä talvena satoi lunta enemmän kuin edellisinä talvina yhteensä. Harakka Hakkarainen ei ollut harakanmuistiin nähnyt niin lumista talvea. Hakkaraisen päivät kuluivat luodessa lunta pesäpuusta ja ruokaa etsien. Kilpailu metsän viimeisistä antimista oli kovaa, sillä kaikki syksyiset ruokailupaikat olivat peittyneet metrin paksuiseen lumivaippaan. Silti Harakka Hakkaraisella ei ollut huolta. Hänen varastonsa riittäisivät kyllä kevääseen.
Monet Harakka Hakkaraisen toverit olivat lähteneet lunta ja kylmää karkuun kaupunkiin, mutta Hakkarainen ei kaupungeista perustanut. Metsä oli Harakka Hakkaraisen koti ja niin se tulisi aina olemaan. Oli sitten kylmä talvi tai lämmin kesä. Ja voi miten kaunis metsä olikaan, kun pakkanen ja lumi olivat huurruttaneet puut valkeaan vaippaansa.
Iltaisin, kun pimeä peitti oksiston ja puun latvasta saattoi ihailla kuun valaisemaa maisemaa ja ihmetellä taivaan tähtiä, Harakka Hakkarainen lauloi:
Nukkuu metsä, nukkuu maa
Pesissään on turvaisaa
Kuu vain kulkee kulkuaan
Metsän lapset unissaan
Kun on täällä pakkasyö
Yllä loistaa tähtivyö
Metsän kaikki asukkaat
On täällä kotonaan
(vaikka sävelellä Lapin äidin kehtolaulu)
Monet Harakka Hakkaraisen toverit olivat lähteneet lunta ja kylmää karkuun kaupunkiin, mutta Hakkarainen ei kaupungeista perustanut. Metsä oli Harakka Hakkaraisen koti ja niin se tulisi aina olemaan. Oli sitten kylmä talvi tai lämmin kesä. Ja voi miten kaunis metsä olikaan, kun pakkanen ja lumi olivat huurruttaneet puut valkeaan vaippaansa.
Iltaisin, kun pimeä peitti oksiston ja puun latvasta saattoi ihailla kuun valaisemaa maisemaa ja ihmetellä taivaan tähtiä, Harakka Hakkarainen lauloi:
Nukkuu metsä, nukkuu maa
Pesissään on turvaisaa
Kuu vain kulkee kulkuaan
Metsän lapset unissaan
Kun on täällä pakkasyö
Yllä loistaa tähtivyö
Metsän kaikki asukkaat
On täällä kotonaan
(vaikka sävelellä Lapin äidin kehtolaulu)
perjantai 11. joulukuuta 2009
Tontun työ
Pitkä tontun matka
Korvatunturilta on
Korpiteitä kulkea
Mutta ei mahdoton
Kun ikkunasta katsoo
Kirjaa mieleensä sen
Jokaisen tonttu muistaa
Tapauksen pilkulleen
Jatkaa matkaansa ain
Joka kotiin ennättää
Joulupukille hän kertoo vain
Kelle lahjat määrätään
perjantai 23. lokakuuta 2009
Höpölöpöä
Massu, tassu
Höpönassu
Huisin hassu
Hissun kissun
Liikun kiikun
Vilkun kilkun
Lissun nessu
Tepitessu
Hessun ressu
Pössön tössön
höpilössön
Höpö löpö, hups
Höpönassu
Huisin hassu
Hissun kissun
Liikun kiikun
Vilkun kilkun
Lissun nessu
Tepitessu
Hessun ressu
Pössön tössön
höpilössön
Höpö löpö, hups
lauantai 12. syyskuuta 2009
Sormet ja varpaat
Äiti kulta
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi
Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi
Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi
Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi
Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Touhu-Taavo
Touhu-Taavo on karhuista suurin
Jaksaa kaataa vaikka kivimuurin
Touhu-Taavo on sukua jääkarhuille
Ja tietenkin pikku-nikkareille
Touhu-Taavon tuvassa on pakkasta
Se pitää Touhu-Taavon aina toimessa
Touhu-Taavo rakentaa ja nikkaroi
Vasarat ne paukkuu ja laulu soi
Jos Touhu-Taavosta saat ystävän
Hän auttelee sua aina enemmän
Touhu-Taavon iglussa valmistuu
Leikkiautot, radat ja raketit kuun
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Äkä-Pussi
Äkä-Pussi on pussikarhu
Joka äkämyksissänsä karju
Ei uskoisi sitä päältä
On ääni kuin ukkossäällä
Äkä-Pussi unohtaa hengittää
Punaisenaan huutaa ja känää
Ei uskoisi sitä äänestä
Että se lähtee juuri hänestä
Äkä-Pussin rauhoittajalle
Kiitos kuuluu, Tuhi-Nalle!
Ei uskoisi sitä millään
Äkä-Pussi kun kilteimmillään
Joka äkämyksissänsä karju
Ei uskoisi sitä päältä
On ääni kuin ukkossäällä
Äkä-Pussi unohtaa hengittää
Punaisenaan huutaa ja känää
Ei uskoisi sitä äänestä
Että se lähtee juuri hänestä
Äkä-Pussin rauhoittajalle
Kiitos kuuluu, Tuhi-Nalle!
Ei uskoisi sitä millään
Äkä-Pussi kun kilteimmillään
torstai 7. toukokuuta 2009
Tuhi-Nalle
Tuhi-Nalle on pieni karhunpoikanen
Tuhi-Nalle on aina uneliainen
Tuhi-Nalle elää pikkuisissa pojissa
Tuhi-Nalle on tervetullut joka kodissa
Tuhi-Nalleen rakastuu äiti ja isä
Siinä sivussa myös isoäidit ja isoisät
Tuhi-Nalle on tuttu kummeille ja naapureille
Muttei niinkään hammaslääkäreille
Tuhi-Nallea täytyy vähän paijata
Jos nallen unissa on suuria kontioita
Tuhi-Nalle kun jatkaa tuhinoitaan
On äidinkin helppo mennä nukkumaan
Tuhi-Nalle on aina uneliainen
Tuhi-Nalle elää pikkuisissa pojissa
Tuhi-Nalle on tervetullut joka kodissa
Tuhi-Nalleen rakastuu äiti ja isä
Siinä sivussa myös isoäidit ja isoisät
Tuhi-Nalle on tuttu kummeille ja naapureille
Muttei niinkään hammaslääkäreille
Tuhi-Nallea täytyy vähän paijata
Jos nallen unissa on suuria kontioita
Tuhi-Nalle kun jatkaa tuhinoitaan
On äidinkin helppo mennä nukkumaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)