keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Karhujen joulu



Joulun aikaan karhut nukkuvat talviunta. Tuhi-Nalle kaikista maukkaimmin. Touhu-Taavon rakentama pesä on vahva ja järkkymätön. Sinne ei kylmä viima pääse. Pesän pohjalla on havunoksia ja pehmeää sammalta. Siinä on toverusten mukava nukkua.

"Kop-kop-kop!"

"KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa toista silmäänsä. Tuhi-Nalle ja Äkä-Pussi nukkuvat. On ihan hiljaista, vain vaimea tuuli pesän ulkopuolella. Touhu-Taavo sulkee silmänsä ja kääntää kylkeä.

"KOP-KOP-KOP!!! KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa molemmat silmänsä ja kääntyy pesän ovelle: "Kuka siellä?"
Äkä-Pussikin on jo havahtunut horroksesta ja huikkaa unisena: "Menkää pois! Me ei osteta mitään."

"Kvaak! K-se on K-Hakkarainen täällä k-vaan päivää" kuuluu Harakka Hakkaraisen vaimea ääni oven toiselta puolelta. "K-se on k-joulu nyt!"

"Joulu... joulu... JOULU!!! Nytkö? Joko? Onko joulu nyt?" säpsähtää vihdoin Tuhi-Nallekin unesta ihmettelemään ja hätääntyy: "Eikai se joulu mennyt jo? Menikö se? Eihän?"

Touhu-Taavo avaa Harakka Hakkaraiselle oven ja päästää tuiskussa seisovan linnun sisään pesään. Hakkaraisen nokasta roikkuu jääpuikko ja sulat ovat lumen peitossa. "K-päivää pesään k-vaan" tervehtii Hakkarainen ja vastaanottaa haukotuskuoron. "K-se on kuulkaas k-joulu nyt."

"Joulu on taas, joulu on taas..." rallattelee Tuhi-Nalle ja nostaa teepannun esiin. "Nyt on kuuman kamomillateen ja joulupuuron aika" hän jatkaa ja alkaa valmistella karhujen joulua. Sammaleen alta hän pyöräyttää esiin myös parasta mahdollista hunajaa: Tuhi-Nallen erikoishyvää erikoiskukkasekoitusta - hienointa hunajaa.

Harakka Hakkaraisen kertoillessa talven kylmistä viimoista ja metsän tapahtumista, nallet asettuvat joulupuuron ja kamomillateen ääreen. Harakka Hakkaraisella onkin jänniä uutisia: Oravat ovat Hakkaraisen tietojen mukaan aloittaneet tammenterhoglögin keittämisen jo monta päivää sitten ja jouluaaton aamuna glögistä on ollut jo vähän riitaakin. Jänikset ovat taasen käyneet läheisellä maatilalla porkkanavarkaissa porkkanalaatikkoa varten, kun olivat syöneet omat porkkanavarastonsa loppuun jo marraskuussa. Joulunalusviikolla Hiiri Hiiroisen perhe järjesti jo perinteeksi muodostuneet joulumarkkinat kotitilan vilja-aitan alla. Joulumieltä on siis ihan koko metsän väellä.

Kun joulupuuro lämmittää jo karhujen vatsoja, Touhu-Taavo päättää lähteä haistelemaan lunta. "Saanpahan oikaista vähän pitkiä jalkojani, niin maittaa sitten kevättalven uni paremmin," hän sanoo ja iskee silmää Harakka Hakkaraiselle. "Kvaak, alkaahan k-tuo olla aika k-lähteä minunkin. K-hyvää joulua!" huikkaa Harakka Hakkarainen ja liihottaa Touhu-Taavon perään.

Äkä-Pussin ja Tuhi-Nallen siivoillessa jouluaterian jälkiä, ovelle koputetaan taas. "Kop-kop-kop! Onkos täällä kilttejä karhuja?" kuuluu matala, mutta tuttu ääni oven takaa.
"Se on Joulupukki!" huudahtaa Äkä-Pussi ja ryntää avaamaan oven syli täynnä lautasia. "Tervetuloa matalaan pesäämme," säestää Tuhi-Nalle.
"Voi voi, pienet karhuystävät," vastaa Joulupukki, "valitettavasti minä en ehdi jäämään luoksenne, sillä minulla on koko metsä ja kaikki maailman metsät kierrettävänä. Mutta tässä minä jätän teille lahjanne: Tuhi-Nalle, Äkä-Pussi ja Touhu-Taavo... Missäs on Taavo on? Annattehan tämän kuitenkin hänelle? Hyvää joulua!"
Ja niine sanoineen Joulupukki lähtee jatkamaan pitkää matkaansa.

Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavo jo kolistelee ovella ja lunta turkistaan kopistellen hän astuu sisään talvipesään. "Sinä et tänäkään vuonna nähnyt Joulupukkia!" huudahtaa Äkä-Pussi. "Miten sinulla voikin olla niin huono tuuri?" ihmettelee Tuhi-Nalle ja jatkaa: "Mutta jätti hän sinulle sentään lahjan." Touhu-Taavo kuitenkin hymyilee ja kertoo, että hän on ehkä nähnyt Joulupukin vilaukselta kävelyllään.

Joululahjojen ympärille kerääntyneet karhut katsovat toisiaan, nyökkäävät yhteisymmärryksessä ja alkavat avata kukin omaa pakettiaan. Tuhi-Nallen paketista avautuu muhkea untuvatyyny. "Oijoi, tämä on niin ihana! Minä niin pidän pehmeistä tyynyistä ja pienistä nokosista," hän sanoo. Äkä-Pussin kääröstä taasen löytyy iso rasia karamelloituja vadelmia, joita parempaa herkkua Äkä-Pussi ei tiedä. Touhu-Taavon lahja on uutuuttaan kiiltävä työkalusetti. Juuri sellainen, josta Taavo on aina haaveillut.

Tyytyväisinä lahjoihinsa ja kamomillateen lämmittämin iloisin joulumielin, karhut käyvät takaisin nukkumaan. "Hyvää yötä!" sanoo Tuhi-Nalle. "Kauniita unia!" toivottaa Äkä-Pussi. Ja kun päät painuvat pehmeän sammalen syleilyyn, Touhu-Taavo sanoo "Hyvää Joulua ystäväni!"

perjantai 11. joulukuuta 2009

Tontun työ

Pitkä tontun matka
Korvatunturilta on
Korpiteitä kulkea
Mutta ei mahdoton

Kun ikkunasta katsoo
Kirjaa mieleensä sen
Jokaisen tonttu muistaa
Tapauksen pilkulleen

Jatkaa matkaansa ain
Joka kotiin ennättää
Joulupukille hän kertoo vain
Kelle lahjat määrätään

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Äkä-Pussi ja vanhan myllyn kummitus



Touhu-Taavon pihan perällä virtasi pieni vuolas puro, jonka varrella nallekaveruksilla oli joskus tapana käydä kalassa. Puron yläjuoksulla seisoi joskus ammoisina aikoina rakennettu mylly. Kauan sitten ihmiset olivat unohtaneet myllyn, eikä sitä käyttänyt enää kukaan. Vuosien saatossa myllyn lavat olivat lahonneet puron pohjalle ja sisällä kosteus ja talven pakkaset olivat halkaisseet toisen jauhinkiven. Silti Touhu-Taavo piti vanhan myllyn tunnelmasta ja viettikin monesti aikaansa siellä.

Eräänä päivänä Touhu-Taavo vei Äkä-Pussin tutustumaan vanhaan myllyyn. Ensin toverukset ihmettelivät vanhan myllyn kauneutta ja sitä, kuinka kukaan oli saattanut hylätä niin kauniin myllyn. Sen jälkeen nallet löivät leikkiä ja nauttivat myllyn takana kasvavan punaviinimarjapensaan antimista. Marjat olivatkin kasvaneet myllyn suojassa suuriksi ja mehukkaiksi.

Kun Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi olivat viimein lähdössä kotiin, katseli Touhu-Taavo kaiholla myllyä. "Siellä minä asustaisin," hän sanoi, "jos vain siellä ei pimeällä asuisi niitä kummituksia." Äkä-Pussi naurahti ja sanoi: "Eihän kummituksia ole olemassa! Pitäisihän sinun se tietää." Siihen Touhu-Taavo mutisi jotain epäselvää, raapien karvaisella tassullaan poskeaan, ja lähti kävelemään kotiin päin Äkä-Pussi kintereillään ihmetellen.

Meni päivä ja toinen, viikkokin vieri, mutta Äkä-Pussia vain vaivasi Touhu-Taavon toteamus myllyn kummituksista. Kumma juttu, Äkä-Pussi ihmetteli. Eihän Tuhi-Nallekaan uskonut kummituksiin, niin miksi sitten iso ja vahva Touhu-Taavo. Kului toinenkin viikko, ennenkuin Äkä-Pussi päätti lähteä tutkimaan myllyn arvoitusta.

Illan hämärtyessä, Äkä-Pussi kipusi sisään vanhan myllyn ovesta. Oven vieressä naulassa roikkui vanha myrskylyhty. Äkä-Pussi nosti lyhdyn naulasta ja heilutti sitä hieman. Siinä oli vielä nestettä. Taskustaan Äkä-Pussi kaivoi tulitikut ja pisti tulen lyhtyyn. Iloisesti liekki alkoi leikkiä pitenevissä varjoissa. Äkä-Pussi käveli ensin ympäri myllyä ja pysähtyi sitten vanhalle penkille istumaan. Oli aivan hiljaista.

Se siitä kummituksesta, Äkä-Pussi ajatteli. Ulkona alkoi olla jo melkein pimeää ja Äkä-Pussi päätti lähteä kotiin. Silloin katonrajassa narahti. Äkä-Pussi nosti myrskylyhdyn päänsä yläpuolelle, mutta sen valo ei riittänyt valaisemaan kattoparruja. "Höh," totesi Äkä-Pussi, "ainahan vanhat myllyt natisee". Silloin Äkä-Pussin yläpuolelta alkoi kantautua kymmenien siipien kiivas lyönti ja silmäkulmastaan Äkä-Pussi huomasi, kuinka tumma pilvi näytti laskeutuvan katosta kohti Äkä-Pussia.

Yhtään vitkastelematta Äkä-Pussi otti jalat alleen ja ampaisi juoksuun, mutta matkanteko loppui lyhyeen ovenpielessä, kun Äkä-Pussi kompastui korkeaan kynnykseen. Mukkelis-makkelis, Äkä-Pussi lensi päistikkää vanhan myllyn pihamaalle. Hetkeen Äkä-Pussi ei tiennyt, missä suunnassa on maa ja missä taivas. Toettuaan rytäkästä, Äkä-Pussi käännähti selälleen ja katsoi, kuinka häntä seurannut tumma pilvi lensi oviaukosta ulos, hajaantuen siitä eri suuntiin taivaalle, pois Äkä-Pussista.

Oli jälleen ihan hiljaista. Myrskylyhty oli sammunut ja Äkä-Pussi nosti sen pystyyn. Siihen ei enää saanut tulta. Äkä-Pussi nousi seisomaan ja katseli epäuskoisena ympärillään levittäytyvää kuun valaisemaa maisemaa. Ovenpielestä kuului heikkoa rapinaa ja lopulta: "Katos, katos! Eikai nuo pojjaat säikäyttäneet sua? Täällä kun ei pahemmin käy yövierait."

"Ku-kuka sinä olet?" kysyi Äkä-Pussi ja otti askeleen kauemmas. "Joo, katos, älä sää mua pelkää. Ne on, katos katos, nuo pojjaat niin innokkait lentäjiä. Katos, ku mä oon Lepa. Sommoro. Ei mua, katos, kannat pelätä." kuului vastaus ja ovenpielestä siirtyi kuun valoon vanha lepakko-vaari. "Mutta me tairettiin sust pistää ilmat pihal, katos katos!" lepakko-vaari jatkoi.

Huojentuneena Äkä-Pussi esitteli itsensä ja kertoi koko tarinan siitä, miksi hän oli tullut myllylle tähän aikaan illasta. "Anteeksi nyt kovin, kun minä teidän kotirauhaa näin häiritsin," pahoitteli Äkä-Pussi vielä lopuksi. Lepakko-vaarin kasvoille kaareutui samalla huvittunut, mutta myötätuntoinen ilme, kun hän totesi: "Tais katos nuo pojjaat säikäyttää sen sun kaveriski pahan päiväsest täsä yhren kerran. Katos, oli karhulla niin vikkelät koivet, ettemmä sitä kiinni saanu. Eikä se menny rähmälles, niinku sää." Lepakko-vaari naurahti toteamukselleen, eikä Äkä-Pussikaan voinut olla nauramatta.

Kuun valossa Lepa ja Äkä-Pussi juttelivat vielä tovin ja kun lepakko-vaari sitten lähti öiselle ruoanhakumatkalleen, Äkä-Pussi kääntyi vihellellen kohti kotia. Siinä tassutellessaan hän mietti, kertoisiko koskaan muille nalleille, mitä myllyllä oli tapahtunut.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Höpölöpöä

Massu, tassu
Höpönassu
Huisin hassu

Hissun kissun
Liikun kiikun
Vilkun kilkun

Lissun nessu
Tepitessu
Hessun ressu

Pössön tössön
höpilössön
Höpö löpö, hups

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Tuhi-Nallen kamomillatee


Tuhi-Nallea ei koskaan väsyttänyt, kun oli kyse teekutsujen järjestämisestä. Mikään muu ei saanut Tuhi-Nallea niin pirteälle päälle, kuin kamomillatee ja hunajaleivät. Parasta teekutsujen järjestämisessä oli myös se, että niiden tiimoilta saattoi kutsua kylään hyviä ystäviä. Ja Tuhi-Nalle piti kovasti ystävistään Touhu-Taavosta ja Äkä-Pussista.

Nyt Tuhi-Nalle oli kutsunut ystävänsä sunnuntaiteelle kello yhdeksi. Jo aamusta saakka Tuhi-Nalle oli ahertanut keittiössään leipoen kuohkeaa leipää, ja harkiten, mitä hunajalaatua hän tällä kertaa tarjoilisi leipien päällä. Ja pian kaikki olikin valmista ja kello kukkui vasta kahtatoista.

"Ai-jai-jai!" haukotteli Tuhi-Nalle, "nythän minä ehdinkin ottaa pienet torkut". Ja sen sanottuaan Tuhi-Nalle nukahti isoon pehmeään laiskanlinnaansa.

KOP-KOP-KOP!!!

Tuhi-Nalle säpsähti hereille oven koputukseen ja vilkaisi kelloaan, joka näytti yhtä. Tuhi-Nalle riensi ovelle, jolla Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi odottivat. "Voi anteeksi ystäväiseni, tee ei ole vielä valmista! Minä katsos nukahdin tuossa toviksi", Tuhi-Nalle valitteli. Ystävykset tervehtivät Nallea sydämellisesti ja kertoivat, ettei se haittaa. Äkä-Pussi erityisesti halusi auttaa Tuhi-Nallea teen keitossa.

Kun Tuhi-Nalle nosti veden liedelle, Touhu-Taavo pahoitteli, ettei hän oikein pysty olemaan avuksi. Hän kertoi Tuhi-Nallelle, kuinka hän oli huvimajaa rakentaessaan lyönyt vasaralla sormeensa, joka oli edelleen kipeä. Hunajasalvakin oli päässyt loppumaan sitä hoitaessa.

"Ei huolta, ystäväiseni", tokaisi Tuhi-Nalle. "Minä annan sinulle uuden purkin hunajasalvaa varastostani. Pian tulee syksy ja alan taas keittää uutta salvaa, joten tarvitsenkin pian kaappiini tilaa uusille purkeille." Ja niin Tuhi-Nalle haki Touhu-Taavolle purkin salvaa ja alkoi hoitamaan tämän mustan kirjavaa peukaloa. Sillä aikaa Äkä-Pussi touhusi keittiössä kamomillateen ääressä.

"Nyt on teekin valmista" huikkasi Äkä-Pussi, kun toiset ilmoittivat olevansa valmiita peukalon hoidosta. Karhut kattoivat pöydän verannalle ja Tuhi-Nalle alkoi voidella tuoreita ja vielä hieman lämpöisiä leipiä hunajalla. Hunajapytyn kyljessä luki arvoituksellisesti: Tuhi-Nallen erikoishyvä erikoiskukkasekoitus - hienointa hunajaa. Kaikkien istahdettua pöytään, Äkä-Pussi kaatoi pannusta isot kupposelliset kamomillateetä jokaiselle.

Sniff, sniff - haisteli Tuhi-Nalle ja hörppäsi kupistaan kamomillateetä, muiden seuratessa hänen esimerkkiään. "Mutta mitä ihmettä tässä teessä oikein on?" parahti Touhu-Taavo kysymään, kun karhut yhdessä tuumin nyrpistelivät kuonojansa. "Niin, mitä sinä Äkä-Pussi tähän teehen oikein laitoit? Tämähän maistuu kamalalle", tivasi myös Tuhi-Nalle, joka liiemmälti maistelematta viskasi teet kupistaan kukkapuskan juureen.

Hädissään Äkä-Pussi ei osannut sanoa mitään, vaan kiiruhti keittiöön, josta palasi kantaen isoa lasipurkkia tassuissaan. "Tätä sokeriahan minä siihen lisäsin", sai hän lopulta sanottua. Purkin nähdessään Tuhi-Nalle purskahti nauruun. Hän nauroi ja nauroi niin kovasti, että Nallea ihan sattui mahaan, mutta hän ei vain voinut lopettaa nauramista.

Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi katsoivat toisiaan ihmeissään ja alkoivat tutkia purkin sisältöä. Touhu-Taavo otti muutaman sokerikiteen ja laittoi ne kielelleen. Ja välittömästi Taavonkin kasvoille ilmestyi huvittunut ilme ja hän alkoi nauramaan Tuhi-Nallen kanssa. Äkä-Pussin ei auttanut, kuin maistaa itsekin. Pian kaikki ystävykset nauroivat maha kippurassa Tuhi-Nallen verannalla.

Kun ystävykset vihdoin rauhouttuivat ja pitelivät mahojaan kovasta nauramisesta, Tuhi-Nalle totesi: "Ensinnäkin, minun erinomaisen kamomillateeni salaisuus ei ole sokeri, vaan juuri teehen soveltuva hunaja. Toiseksi, minulla ei edes ole sokeria! Mihin minä sitä tarvitsisin, kun minulla on hunajaa?"

Ja nauraen karhuystävykset veivät Tuhi-Nallen suolapurkin takaisin hyllyyn ja tämä keitti heille kaikkien aikojen makoisimmat kamomillateet.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Sormet ja varpaat

Äiti kulta
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi

Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi

Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Touhu-Taavon poutapäivä


Kukonlaulun aikaan Touhu-Taavon pihassa käy kova tohina. Aamuauringon ensisäteissä kostealla nurmikolla kimaltelee Touhu-Taavon työkalupakki ja iso laatikollinen uusia nauloja. Vihellellen Touhu-Taavo kantaa lautoja niiden luo.

"K-huomenta, kvaak", huikkaa paikalle lennähtävä Harakka Hakkarainen, kun Touhu-Taavo tiputtaa viimeiset laudat kasaan. "K-mitäs se K-taavo oikein k-rakentaa?"

Touhu-Taavo pyyhkäisee hikeä otsaltaan ja vastaa: "Huomenta Hakkarainen. Minä meinasin rakentaa huvimajan, kun etana tiesi eilen kertoa poutaa. Mutta kylläpä sinä Hakkarainen olet aikaisin aamulennollasi."

"K-taisi aurinko k-paistaa k-silmään", huikkaa Hakkarainen ja hypiskelee oksalta toiselle. "K-taidan jäädä k-tähän k-vähäksi aikaa vielä k-torkkumaan. "

Ja Harakka Hakkaraisen torkkuessa oksalla, Touhu-Taavo alkaa rakentaa huvimajaansa. Saha välähtee auringossa, kun laudat lyhenevät Touhu-Taavon käsissä sopiviksi. "Kop-kop-kop", sanoo vasara, kun Touhu-Taavo lyö uusia nauloja huvimajan rakenteisiin. Ja pikkuhiljaa laudoista alkaa hahmottumaan huvimaja ja iso naulalaatikko alkaa huveta. Mutta Touhu-Taavo on laskenut kaiken juuri tarkalleen riittämään huvimajan rakentamiseen.

Työn touhusta jo väsyneenä, mutta liian innokkaana lopettamaan, Touhu-Taavo vain jatkaa, mutta lyö väsyneenä vasaralla sormeensa. "AU-AU-AU!!!" hän huudahtaa tuskissaan ja vasara sekä iso nippu nauloja lennähtää Touhu-Taavon kädestä maahan. Punainen ja turvonnut peukalo vaatii Tuhi-Nallen antamaa hunajasalvaa ja Touhu-Taavo lähtee etsimään sitä mökistään.

Kun Touhu-Taavo vihdoin palaa takaisin työmaalleen, hän alkaa kerätä tavaroitaan pakkiin. Tänään hän ei enää halua naulata yhtään naulaa. Mutta missä kaikki naulat ovat? Maasta löytyy vain muutama naula. Kummallista, Touhu-Taavo ajattelee. Kun työkalut ovat takaisin pakissa, Touhu-Taavo vilkaisee naulalaatikkoon, joka onkin melkein tyhjä. "Mitäs tämä nyt on?" ihmettelee Touhu-Taavo jo ääneen. "En minä sentään kaikkia nauloja vielä ole käyttänyt!"

Silloin Touhu-Taavo alkaa katsella ympärilleen ja näkee Harakka Hakkarainen viheltelevän muina miehinä pesäpuunsa oksalla. Niinpä niin, keksii Touhu-Taavo ja kävelee Harakka Hakkaraisen pesäpuulle. "Hei Hakkarainen. Kuulitkos sinä uutisen, että kevätmyrskyn jälkeen järven rannasta oli löytynyt upeita sädehtiviä rantakiviä? Isot aallot olivat varmaan niitä nostanut järven pohjasta rannalle. Minä meinasin mennä niitä huomenna keräämään."

"K-jaa, k-vai niin. Onpas k-mielenkiintoista..." vastaa Harakka Hakkarainen. "K-vaikkei sillä, että k-minua sellaiset kivet ki-kiinnostaisi. Ei k-ne k-minua oikeastaan edes ki-kiinnosta", hän jatkaa. Touhu-Taavo kohauttaa olkapäitään, mutta kääntyessään pois huikkaa vielä: "Minä ainakin aion ottaa mukaan ison korin, että saan kaikki hienot kivet mukaani."

Touhu-Taavon lähdettyä Harakka Hakkarainen ampaisee lentoon. Touhu-Taavo seuraa Hakkaraisen lentoa niin kauan, että harakka on metsän takana ja kääntyy sitten takaisin pesäpuulle. Touhu-Taavo kiipeä puuhun ja löytää ison kasan nauloja pesästä. Mutta ei siinä kaikki. Pesässä on myös Tuhi-Nallen herätyskello ja Äkä-Pussin kadonneet avaimet. Tuhi-Nalle ottaa ne kaikki mukaansa, mutta jättää muut: hajonneen rannekellon, 20 sentin kolikon ja klemmarin.

Kun Harakka Hakkarainen vihdoin palaa, Touhu-Taavo seisoo mökkinsä edessä ja huudahtaa: "No löytyikö niitä kiviä?" Harakka Hakkarainen ei vastaa mitään, vaan lentää suoraan pesälleen, jossa hän kohtaa yllätyksen. "K-siis k-mitä? K-täältä on k-hävinnyt kaikki minun hienot...!" Harakka Hakkarainen huudahtaa, mutta nielee loput sanat huuliltaan ja alkaa lennellä ympäri puuta etsien aarteitaan.

Touhu-Taavo kävelee paikalle hymyillen ja kysyy: "Niin mitä sinä sanoit? Oliko niitä kiviä rannassa?" Harakka Hakkarainen katsoo Touhu-Taavoa ja tajuaa, että tarina sädehtivistä rantakivistä olikin keksittyä ja että Touhu-Taavo oli saanut hänet kiinni itse teosta. Syvään huokaisten Harakka Hakkarainen pyytää Touhu-Taavolta anteeksi.

Reilu kaveri, juuri sellainen kuin Touhu-Taavo on, antaa toisen heikkoudet anteeksi. Siksi Touhu-Taavo sanoo: "Jos minun uudet naulat sinua niin kovin miellyttivät, olisit vain reilusti pyytänyt. Olisinhan minä aina muutaman naulan naapurille antanut", naurahtaa Touhu-Taavo ja ojentaa yhden kirkkaan naulan Harakka Hakkaraisen nokkaan.

Illan pimetessä Harakka Hakkarainen istuu pesäpuunsa oksalla ja miettii. Aluksi hän on harmistunut, kun hänen hienot kiiltävät aarteensa ovat poissa. Mutta eiväthän ne olleet oikeastaan hänen. Ja eihän kukaan tykkää varkaista. Lopulta Harakka Hakkarainen ymmärtää, että kaikista kirkkain aarre onkin hänen naapurinsa ja ystävänsä Touhu-Taavo.

maanantai 17. elokuuta 2009

Äkä-Pussi ja marjavarkaat


Oli aurinkoinen elokuun aamu, kun Äkä-Pussi yhdessä ystäviensä Touhu-Taavon ja Tuhi-Nallen kanssa lähtivät vadelmametsään. Iloisesti jutustellen ystävykset kulkivat läpi metsän pienen aukeaman laitaan. Siellä vadelmapuskat odottivat nalleja punaisenaan. Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavon marjakorin pohjalla oli paksu kerros vadelmia, mutta Tuhi-Nalle aloitteli jo päiväuniaan.

Äkä-Pussi halusi kerrankin saada suurimman sadon, mutta tiesi Touhu-Taavon olevan kaikista nalleista nopein marjanpoimija. Äkä-Pussi keräsi ja poimi, tuhahteli vadelmanoksien teräville piikeille ja hypähteli puskalta toiselle aina isompien vattujen toivossa. Sinne tänne tipahteli marjoja korista Äkä-Pussin ravatessa puskasta toiseen.

Tovi jos toinenkin ehti kulua, ennenkuin Tuhi-Nalle huuteli Touhu-Taavoa ja Äkä-Pussia tauolle. Tietenkin Tuhi-Nallen höyryävälle kamomillateelle ja hunajaleiville. Tuhi-Nallen marjakorissa ei vielä ollut marjan marjaa, mutta Touhu-Taavon kori oli jo puolillaan puhtaita ja mehukkaita vadelmia. Äkä-Pussi katsoi koriinsa ja sekin oli jo melkein puolillaan marjoja, mutta myös lehtiä.

Tällä kertaa Äkä-Pussi kuitenkin halusi voittaa Touhu-Taavon. Puolikas hunajaleipä suunpielessään Äkä-Pussi jo kirmasi takaisin marjapuskaan. "Tässä on isoja ja tuossa... Ja tuon puskan takana on vielä isompia!" hän huudahti. Vatukossa temmeltäessään, Äkä-Pussi löi kuitenkin varpaansa kiveen. "Aijai!" ulvaisi Äkä-Pussi ja hyppi tasajalkaa. Vadelmia lenteli korista sinne ja tänne. "Sinä senkin kiven murikka!"

Äkä-Pussin öykkäröinnin päätti Tuhi-Nalle, joka huuteli ystäviään kotimatkalle. Kiukusta puhisten Äkä-Pussi saapui Tuhi-Nallen ja Touhu-Taavon luokse ja selitti, kuinka kivi oli aivan tahallaan asettunut siihen tassun tielle. Äkä-Pussin rauhoituttua ja tassun saatua Tuhi-Nallen salaista hunajasalvaa ja puhalluksen, Touhu-Taavo esitteli koriaan, joka oli täynnä vadelmia. Tuhi-Nallekin näytti koriaan, joka oli melkein puolillaan. Mutta kun Äkä-Pussi katsoi omaa koriaan, siellä oli marjoja ja lehtiä enää vain pohjan peitoksi.

"Kuka on varastanut minun marjani?" huusi Äkä-Pussi hyppien tasajalkaa. "Kuka on uskaltanut varastaa minun vadelmani?" Tuhi-Nalle ja Touhu-Taavo katsoivat toisiaan ja tirskahtelivat hyväntahtoisesti, mikä sai Äkä-Pussin vain raivostumaan enemmän. "Te veitte minun marjani!" hän huusi ja polki jalkaa niin, että tanner tömisi.

"Ei, ei me varastettu sinun marjojasi, Äkä-Pussi. Mutta katsoppa vähän ympärillesi ja sitten marjakoriisi. Maa on täynnä vadelmia ja korisi on nyt jo ihan tyhjä." rauhoitteli Touhu-Taavo. "Äkäillessäsi olet tiputtanut kaikki marjat koristasi." jatkoi Tuhi-Nalle ja osoitti maahan.

Äkä-Pussi katsoi jalkojensa juureen ja näki viimeisetkin marjansa maassa. "Voi ei!" huokasi Äkä-Pussi. "Kaikki se vaiva, ja nyt pitkin tantereita." Silloin Touhu-Taavo ojensi täyden korinsa Äkä-Pussille ja sanoi: "Sinä olit tänään paras kerääjä, mutta äkkipikaisuutesi veti sinusta pidemmän korren. Ota siis nämä. Minulla on jo varastossa kolme korillista vadelmia, jotka keräsin viime viikolla. Minä en enää tarvitse näitä lisää."

Ja niin Äkä-Pussi sai vadelmansa ja pienen opetukset äkkipikaisuudesta.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Tuhi-Nallen kalaretki


Järvi oli rikkumattoman tyyni, kun Tuhi-Nalle haukotellen taapersi kohti rantaa. Aurinko paistoi koivupuiden oksistoissa. Sää oli lempeä. Juuri sellainen, mistä Tuhi-Nalle piti.

Tuhi-Nallen polku johti isolle laakealle kivelle. Sille Tuhi-Nalle kiipesi istumaan ja asetti repun viereensä. Repusta Tuhi-Nalle otti esiin eväänsä; ison termospullon kamomillateetä ja voipaperiin käärityt hunajaleivät. Tuhi-Nallen mielestä mikään muu ei ollut niin kivaa kalaretkissä, kuin eväiden syönti.

"Kuumaa, sanoi jänis joulupuurosta", pohti Tuhi-Nalle ääneen, kun kamomillatee höyrysi termoksesta kuksaan. Kamomillateen tuoksu sai aina Nallen haukottelemaan leveästi.

"Kraak-kraak! K-mikäs se k-niin Tuhi-k-Nallea k-haukotuttaa?", tuumi Harakka Hakkarainen koivun oksalta.

"Se on tämä kaunis ilta ja kamomillatee", vastasi Tuhi-Nalle ja alkoi kaivaa repustaan onkivehkeitä, "Ne tekee olosta niin kovin raukean".

"K-meinaatkos sinä k-kaloja k-narrata?", Hakkarainen kysyi.

"Jos ahti antaa, jos ahti antaa...", mumisi Tuhi-Nalle hörpäten kamomillateetä ja haukotellen makeasti.

Plumps kuului veden pinnasta, kun Tuhi-Nalle heitti ongenkoukun veteen ja kohoksi asetettu korkin palanen jäi kellumaan pinnalle. Tuhi-Nalle haukotteli, siemaili teetää ja mutusteli viimeiset palaset hunajaleivistään.

"Kylläpä tuo aurinko niin kirkkaasti paistaa. Taidanpa vähän lepuuttaa silmiäni", tuumasi Tuhi-Nalle ja heittäytyi selälleen kivelle.

Kraakkuen Harakka Hakkarainen nousi siivilleen ja lenteli toisten eväitä etsimään. Nallen kamomillatee ei Hakkaraiselle maistunut ja hunajaleivistä ei enää ollut jäljellä muuta kuin muisto.

Tuhi-Nalle maiskutteli huuliaan ja alkoi haaveilla isosta tärpistä ongessa. Iso ahven. Sellainen körmyniska oikein. Sellaisen Tuhi-Nalle halusi ja sellaisesta Tuhi-Nalle haaveili. Sellainen onkeen vielä joku päivä iskisikin, kunhan vain jaksoi tarpeeksi odottaa. Ja Tuhi-Nalle odotti.

MOLSKIS!

"Nyt tärppäsi", huudahti Tuhi-Nalle ja kiskaisi vavasta, kömpien samalla seisaalleen. Korkki oli painunut veden alle ja Tuhi-Nallen vapa taipui kaarelle. "Nyt tullee iso kala! Hieno kala", hihkui Tuhi-Nalle ja alkoi nostaa onkea vedestä.

Veden pinnassa vilahti valtava selkäevä. Niin suuri, ettei Tuhi-Nalle ollut koskaan niin isoa evää nähnyt. Tuhi-Nalle veti ja veti, mutta kala ei halunnutkaan nousta vedestä, vaan alkoi vetää Nallea kohti kiven reunaa.

"No johan on tärppi", ihmetteli Tuhi-Nalle ja veti vastaan niskakarvat hiestä kimallellen, "mutta sinähän et minulta karkuun pääse."

Tuhi-Nalle veti ja veti. Ja juuri, kun kala oli viimein nousemassa vedestä, löi se pyrstöllään pintaa:

LÄISKIS!!!

Huitoen ympärilleen Tuhi-Nalle heräsi kiveltä ilta-auringon viimeisiin säteisiin. Oli ihan hiljaista. Onki makasi kivellä juuri siinä, mihin Nalle oli sen jättänytkin ja korkki kellui hievahtamatta veden pinnalla.

Ei tärppiä. Ei isoa selkäevää. Pudistellen päätään ja hieroen unihiekkaa silmistään Tuhi-Nalle tajusi, että tuo suurista suurin tärppi olikin ollut vain makeaa kalamiehen unta.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Kasteessa

Sait tänään nimesi. Sylissäni nukuit tyytyväisenä, vaikka pappi lotrasi kastevettä reiluin ottein. Työporukalla oltiin kyllä äänestetty 3-1 lukemin, että itkisit koko toimituksen. Jos niin olisi käynyt, papin verkkaiset sanat olisivat ehkä menneet siitä sekaisin. Sen verran äänekäs poika olet.

Kaikki meni siis hyvin. Vieressäni seisoi äitisi, jonka silmäkulmassa kimalsi pieni ilon kyynel. Kastepäiväsi oli todellinen onnen juhla.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Touhu-Taavo

Touhu-Taavo on karhuista suurin
Jaksaa kaataa vaikka kivimuurin
Touhu-Taavo on sukua jääkarhuille
Ja tietenkin pikku-nikkareille

Touhu-Taavon tuvassa on pakkasta
Se pitää Touhu-Taavon aina toimessa
Touhu-Taavo rakentaa ja nikkaroi
Vasarat ne paukkuu ja laulu soi

Jos Touhu-Taavosta saat ystävän
Hän auttelee sua aina enemmän
Touhu-Taavon iglussa valmistuu
Leikkiautot, radat ja raketit kuun

perjantai 22. toukokuuta 2009

Rukous kipeälle

Mahaa kipristää,
satuttaa ja itkettää,
Kun on pipi mulla

Äitiä pelottaa,
Isi on huolissaan,
Kun on vaiva mulla

Pidä siis Luoja,
Minulle suojaa,
Ettei ole huolta,
Huomisesta

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Äkä-Pussi

Äkä-Pussi on pussikarhu
Joka äkämyksissänsä karju
Ei uskoisi sitä päältä
On ääni kuin ukkossäällä

Äkä-Pussi unohtaa hengittää
Punaisenaan huutaa ja känää
Ei uskoisi sitä äänestä
Että se lähtee juuri hänestä

Äkä-Pussin rauhoittajalle
Kiitos kuuluu, Tuhi-Nalle!
Ei uskoisi sitä millään
Äkä-Pussi kun kilteimmillään

maanantai 11. toukokuuta 2009

Kauniin unen rukous

Tyynyyn painan pienen pään
Kauniin unen yöllä nään

Sitten kun taas aamu saa
Pikkulinnut herätyksen laulaa

Ensivierailumme

8.-10. toukokuuta vierailimme molemmat (kummitäti ja -setä) ensimmäisen kerran luonasi. Kummisetäkin taisi vähän ihastua. Olet niin kiltti pienokainen! Ruoka maistui sinulle ja sitähän riitti äitisi maitobaarissa. Ruokaa riitti myös aikuisille, mutta sen sijaan isäsi grillistä. Vierailit myös ensimmäisen kerran isovanhempiesi luona Riippakoivulla 10.5. äitienpäivänä.

torstai 7. toukokuuta 2009

Tuhi-Nalle

Tuhi-Nalle on pieni karhunpoikanen
Tuhi-Nalle on aina uneliainen
Tuhi-Nalle elää pikkuisissa pojissa
Tuhi-Nalle on tervetullut joka kodissa

Tuhi-Nalleen rakastuu äiti ja isä
Siinä sivussa myös isoäidit ja isoisät
Tuhi-Nalle on tuttu kummeille ja naapureille
Muttei niinkään hammaslääkäreille

Tuhi-Nallea täytyy vähän paijata
Jos nallen unissa on suuria kontioita
Tuhi-Nalle kun jatkaa tuhinoitaan
On äidinkin helppo mennä nukkumaan

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Pikku-Olavin rukous

Päivä on täysi, yö kohta saa
Raskas on jalka ja mieli
Leikit illan uni voittaa
Hiljenee kehtoon jo pieni

Suojele Luoja, herkkää unta
Näytä unenvaltakunta
Varjele siellä vaaroilta lasta
Aamuun on pitkä matka

tiistai 5. toukokuuta 2009

On iltasatujen aika

Hei pikkuinen,

Kun luet tätä kirjoitusta ensimmäisen kerran, aikaa ja vuosia on ehtinyt kulua paljon. Noihin vuosiin tulee mahtumaan niin aurinkoisia kuin sateisiakin päiviä. Toivon ja uskon, että saamme viettää niitä päiviä myös yhdessä, vaikka asummekin kaukana toisistamme.

Kun kirjoitan tätä aloitusta, elämäsi on vasta alkanut, mutta ympärillesi on jo ehtinyt muodostua rakastavien ihmisten verkosto. Uskomatonta, eikö totta? Olet tänään 1 viikon ja 5 päivän ikäinen pikku-mies. Minut sinä ehdit valloittaa jo viikon ja päivän ikäisenä.

Haluat ehkä tietää, miksi aloin kirjoittamaan sinulle iltasatuja. Aivan aluksi, koko idea oli vain hetken päähänpisto. Aikaisemmin en ole kirjoittanut yhtään satua, vaikka kaikenlaista olenkin kirjoitellut. Tässä vaiheessa en siis vielä tiedä, tuleeko tästä projektista yhtään mitään, mutta yritetään. Toisekseen haluan jättää jälkeeni jotain konkreettista kummiudestani. Kun iltasadut on kirjoitettu, voimme pistää ne kansiin ja hyllyyn muistoksi - vaikka luettaviksi sitten sinun lapsillesi.

Iltasatuja ja muita tarinoita kirjoittelen siis sinulle, pikku-Olavi. Niitä äitisi ja isäsi voivat sinulle lukea, kunnes sadut on satuiltu loppuun.

Sylikummisi