Unten mailla

Tuhi-Nalle halusi olla rohkea kuin Äkä-Pussi. Unten mailla Tuhi-Nalle ratsasti sinisille vuorille, seikkaili vihreällä merellä ja matkasi maailman ääriin. Yksin, urhoollisena ja ritarillisena, Otsona, metsän kuninkaana. Unissa ei koskaan tarvinnut pelätä vaaraa, koska milloin vain saattoi levittää tassut siivikseen ja lentää niistä pois.

Äkä-Pussi halusi olla näppärä kuin Touhu-Taavo. Unten tyyssija oli Äkä-Pussin itse rakentama linna, jonka jokaisessa huoneessa oli erilaisia laitteita ja vempeleitä. Äkä-Pussi osasi käyttää niistä jokaista ja loihti niillä yhä uusia ihmetyksiä linnan maille. Unissa oli aina aurinkoista, ja kaikki mihin Äkä-Pussi ryhtyi, onnistui mutkattomasti.

Touhu-Taavo halusi olla lempeä kuin Tuhi-Nalle. Unten kodissa Touhu-Taavo leipoi maailman parasta leipää, kasvatti onnellisia mehiläisiä ja keitti tuoksuvaa kamomillateetä. Metsän kaikki asukkaat pitivät Touhu-Taavosta ja hänen herkuistaan, ja Touhu-Taavo rakasti järjestää yltäkylläisiä kesäjuhlia ystävilleen. Unissa saattoi loihtia mansikkakakkuja, kinuskileivoksia ja suklaaunelmia ilman, että ne koskaan epäonnistuivat.

Niin näkivät nalletoverukset talviunta paksun lumipeitteen alla lämpimässä pesässä. Unelmoiden ja kevään tuoksua odottaen.

Karhujen joulu

Joulun aikaan karhut nukkuvat talviunta. Tuhi-Nalle kaikista maukkaimmin. Touhu-Taavon rakentama pesä on vahva ja järkkymätön. Sinne ei kylmä viima pääse. Pesän pohjalla on havunoksia ja pehmeää sammalta. Siinä on toverusten mukava nukkua.

"Kop-kop-kop!"

"KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa toista silmäänsä. Tuhi-Nalle ja Äkä-Pussi nukkuvat. On ihan hiljaista, vain vaimea tuuli pesän ulkopuolella. Touhu-Taavo sulkee silmänsä ja kääntää kylkeä.

"KOP-KOP-KOP!!! KOP-KOP-KOP!!!"

Touhu-Taavo avaa molemmat silmänsä ja kääntyy pesän ovelle: "Kuka siellä?"
Äkä-Pussikin on jo havahtunut horroksesta ja huikkaa unisena: "Menkää pois! Me ei osteta mitään."

"Kvaak! K-se on K-Hakkarainen täällä k-vaan päivää" kuuluu Harakka Hakkaraisen vaimea ääni oven toiselta puolelta. "K-se on k-joulu nyt!"

"Joulu... joulu... JOULU!!! Nytkö? Joko? Onko joulu nyt?" säpsähtää vihdoin Tuhi-Nallekin unesta ihmettelemään ja hätääntyy: "Eikai se joulu mennyt jo? Menikö se? Eihän?"

Touhu-Taavo avaa Harakka Hakkaraiselle oven ja päästää tuiskussa seisovan linnun sisään pesään. Hakkaraisen nokasta roikkuu jääpuikko ja sulat ovat lumen peitossa. "K-päivää pesään k-vaan" tervehtii Hakkarainen ja vastaanottaa haukotuskuoron. "K-se on kuulkaas k-joulu nyt."

"Joulu on taas, joulu on taas..." rallattelee Tuhi-Nalle ja nostaa teepannun esiin. "Nyt on kuuman kamomillateen ja joulupuuron aika" hän jatkaa ja alkaa valmistella karhujen joulua. Sammaleen alta hän pyöräyttää esiin myös parasta mahdollista hunajaa: Tuhi-Nallen erikoishyvää erikoiskukkasekoitusta - hienointa hunajaa.

Harakka Hakkaraisen kertoillessa talven kylmistä viimoista ja metsän tapahtumista, nallet asettuvat joulupuuron ja kamomillateen ääreen. Harakka Hakkaraisella onkin jänniä uutisia: Oravat ovat Hakkaraisen tietojen mukaan aloittaneet tammenterhoglögin keittämisen jo monta päivää sitten ja jouluaaton aamuna glögistä on ollut jo vähän riitaakin. Jänikset ovat taasen käyneet läheisellä maatilalla porkkanavarkaissa porkkanalaatikkoa varten, kun olivat syöneet omat porkkanavarastonsa loppuun jo marraskuussa. Joulunalusviikolla Hiiri Hiiroisen perhe järjesti jo perinteeksi muodostuneet joulumarkkinat kotitilan vilja-aitan alla. Joulumieltä on siis ihan koko metsän väellä.

Kun joulupuuro lämmittää jo karhujen vatsoja, Touhu-Taavo päättää lähteä haistelemaan lunta. "Saanpahan oikaista vähän pitkiä jalkojani, niin maittaa sitten kevättalven uni paremmin," hän sanoo ja iskee silmää Harakka Hakkaraiselle. "Kvaak, alkaahan k-tuo olla aika k-lähteä minunkin. K-hyvää joulua!" huikkaa Harakka Hakkarainen ja liihottaa Touhu-Taavon perään.

Äkä-Pussin ja Tuhi-Nallen siivoillessa jouluaterian jälkiä, ovelle koputetaan taas. "Kop-kop-kop! Onkos täällä kilttejä karhuja?" kuuluu matala, mutta tuttu ääni oven takaa.
"Se on Joulupukki!" huudahtaa Äkä-Pussi ja ryntää avaamaan oven syli täynnä lautasia. "Tervetuloa matalaan pesäämme," säestää Tuhi-Nalle.
"Voi voi, pienet karhuystävät," vastaa Joulupukki, "valitettavasti minä en ehdi jäämään luoksenne, sillä minulla on koko metsä ja kaikki maailman metsät kierrettävänä. Mutta tässä minä jätän teille lahjanne: Tuhi-Nalle, Äkä-Pussi ja Touhu-Taavo... Missäs on Taavo on? Annattehan tämän kuitenkin hänelle? Hyvää joulua!"
Ja niine sanoineen Joulupukki lähtee jatkamaan pitkää matkaansa.

Ei aikaakaan, kun Touhu-Taavo jo kolistelee ovella ja lunta turkistaan kopistellen hän astuu sisään talvipesään. "Sinä et tänäkään vuonna nähnyt Joulupukkia!" huudahtaa Äkä-Pussi. "Miten sinulla voikin olla niin huono tuuri?" ihmettelee Tuhi-Nalle ja jatkaa: "Mutta jätti hän sinulle sentään lahjan." Touhu-Taavo kuitenkin hymyilee ja kertoo, että hän on ehkä nähnyt Joulupukin vilaukselta kävelyllään.

Joululahjojen ympärille kerääntyneet karhut katsovat toisiaan, nyökkäävät yhteisymmärryksessä ja alkavat avata kukin omaa pakettiaan. Tuhi-Nallen paketista avautuu muhkea untuvatyyny. "Oijoi, tämä on niin ihana! Minä niin pidän pehmeistä tyynyistä ja pienistä nokosista," hän sanoo. Äkä-Pussin kääröstä taasen löytyy iso rasia karamelloituja vadelmia, joita parempaa herkkua Äkä-Pussi ei tiedä. Touhu-Taavon lahja on uutuuttaan kiiltävä työkalusetti. Juuri sellainen, josta Taavo on aina haaveillut.

Tyytyväisinä lahjoihinsa ja kamomillateen lämmittämin iloisin joulumielin, karhut käyvät takaisin nukkumaan. "Hyvää yötä!" sanoo Tuhi-Nalle. "Kauniita unia!" toivottaa Äkä-Pussi. Ja kun päät painuvat pehmeän sammalen syleilyyn, Touhu-Taavo sanoo "Hyvää Joulua ystäväni!"

Tontun työ

Pitkä tontun matka

Korvatunturilta on

Korpiteitä kulkea

Mutta ei mahdoton

Kun ikkunasta katsoo

Kirjaa mieleensä sen

Jokaisen tonttu muistaa

Tapauksen pilkulleen

Jatkaa matkaansa ain

Joka kotiin ennättää

Joulupukille hän kertoo vain

Kelle lahjat määrätään

Äkä-Pussi ja vanhan myllyn kummitus

Touhu-Taavon pihan perällä virtasi pieni vuolas puro, jonka varrella nallekaveruksilla oli joskus tapana käydä kalassa. Puron yläjuoksulla seisoi joskus ammoisina aikoina rakennettu mylly. Kauan sitten ihmiset olivat unohtaneet myllyn, eikä sitä käyttänyt enää kukaan. Vuosien saatossa myllyn lavat olivat lahonneet puron pohjalle ja sisällä kosteus ja talven pakkaset olivat halkaisseet toisen jauhinkiven. Silti Touhu-Taavo piti vanhan myllyn tunnelmasta ja viettikin monesti aikaansa siellä.

Eräänä päivänä Touhu-Taavo vei Äkä-Pussin tutustumaan vanhaan myllyyn. Ensin toverukset ihmettelivät vanhan myllyn kauneutta ja sitä, kuinka kukaan oli saattanut hylätä niin kauniin myllyn. Sen jälkeen nallet löivät leikkiä ja nauttivat myllyn takana kasvavan punaviinimarjapensaan antimista. Marjat olivatkin kasvaneet myllyn suojassa suuriksi ja mehukkaiksi.

Kun Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi olivat viimein lähdössä kotiin, katseli Touhu-Taavo kaiholla myllyä. "Siellä minä asustaisin," hän sanoi, "jos vain siellä ei pimeällä asuisi niitä kummituksia." Äkä-Pussi naurahti ja sanoi: "Eihän kummituksia ole olemassa! Pitäisihän sinun se tietää." Siihen Touhu-Taavo mutisi jotain epäselvää, raapien karvaisella tassullaan poskeaan, ja lähti kävelemään kotiin päin Äkä-Pussi kintereillään ihmetellen.

Meni päivä ja toinen, viikkokin vieri, mutta Äkä-Pussia vain vaivasi Touhu-Taavon toteamus myllyn kummituksista. Kumma juttu, Äkä-Pussi ihmetteli. Eihän Tuhi-Nallekaan uskonut kummituksiin, niin miksi sitten iso ja vahva Touhu-Taavo. Kului toinenkin viikko, ennenkuin Äkä-Pussi päätti lähteä tutkimaan myllyn arvoitusta.

Illan hämärtyessä, Äkä-Pussi kipusi sisään vanhan myllyn ovesta. Oven vieressä naulassa roikkui vanha myrskylyhty. Äkä-Pussi nosti lyhdyn naulasta ja heilutti sitä hieman. Siinä oli vielä nestettä. Taskustaan Äkä-Pussi kaivoi tulitikut ja pisti tulen lyhtyyn. Iloisesti liekki alkoi leikkiä pitenevissä varjoissa. Äkä-Pussi käveli ensin ympäri myllyä ja pysähtyi sitten vanhalle penkille istumaan. Oli aivan hiljaista.

Se siitä kummituksesta, Äkä-Pussi ajatteli. Ulkona alkoi olla jo melkein pimeää ja Äkä-Pussi päätti lähteä kotiin. Silloin katonrajassa narahti. Äkä-Pussi nosti myrskylyhdyn päänsä yläpuolelle, mutta sen valo ei riittänyt valaisemaan kattoparruja. "Höh," totesi Äkä-Pussi, "ainahan vanhat myllyt natisee". Silloin Äkä-Pussin yläpuolelta alkoi kantautua kymmenien siipien kiivas lyönti ja silmäkulmastaan Äkä-Pussi huomasi, kuinka tumma pilvi näytti laskeutuvan katosta kohti Äkä-Pussia.

Yhtään vitkastelematta Äkä-Pussi otti jalat alleen ja ampaisi juoksuun, mutta matkanteko loppui lyhyeen ovenpielessä, kun Äkä-Pussi kompastui korkeaan kynnykseen. Mukkelis-makkelis, Äkä-Pussi lensi päistikkää vanhan myllyn pihamaalle. Hetkeen Äkä-Pussi ei tiennyt, missä suunnassa on maa ja missä taivas. Toettuaan rytäkästä, Äkä-Pussi käännähti selälleen ja katsoi, kuinka häntä seurannut tumma pilvi lensi oviaukosta ulos, hajaantuen siitä eri suuntiin taivaalle, pois Äkä-Pussista.

Oli jälleen ihan hiljaista. Myrskylyhty oli sammunut ja Äkä-Pussi nosti sen pystyyn. Siihen ei enää saanut tulta. Äkä-Pussi nousi seisomaan ja katseli epäuskoisena ympärillään levittäytyvää kuun valaisemaa maisemaa. Ovenpielestä kuului heikkoa rapinaa ja lopulta: "Katos, katos! Eikai nuo pojjaat säikäyttäneet sua? Täällä kun ei pahemmin käy yövierait."

"Ku-kuka sinä olet?" kysyi Äkä-Pussi ja otti askeleen kauemmas. "Joo, katos, älä sää mua pelkää. Ne on, katos katos, nuo pojjaat niin innokkait lentäjiä. Katos, ku mä oon Lepa. Sommoro. Ei mua, katos, kannat pelätä." kuului vastaus ja ovenpielestä siirtyi kuun valoon vanha lepakko-vaari. "Mutta me tairettiin sust pistää ilmat pihal, katos katos!" lepakko-vaari jatkoi.

Huojentuneena Äkä-Pussi esitteli itsensä ja kertoi koko tarinan siitä, miksi hän oli tullut myllylle tähän aikaan illasta. "Anteeksi nyt kovin, kun minä teidän kotirauhaa näin häiritsin," pahoitteli Äkä-Pussi vielä lopuksi. Lepakko-vaarin kasvoille kaareutui samalla huvittunut, mutta myötätuntoinen ilme, kun hän totesi: "Tais katos nuo pojjaat säikäyttää sen sun kaveriski pahan päiväsest täsä yhren kerran. Katos, oli karhulla niin vikkelät koivet, ettemmä sitä kiinni saanu. Eikä se menny rähmälles, niinku sää." Lepakko-vaari naurahti toteamukselleen, eikä Äkä-Pussikaan voinut olla nauramatta.

Kuun valossa Lepa ja Äkä-Pussi juttelivat vielä tovin ja kun lepakko-vaari sitten lähti öiselle ruoanhakumatkalleen, Äkä-Pussi kääntyi vihellellen kohti kotia. Siinä tassutellessaan hän mietti, kertoisiko koskaan muille nalleille, mitä myllyllä oli tapahtunut.

Höpölöpöä

Massu, tassu
Höpönassu
Huisin hassu

Hissun kissun
Liikun kiikun
Vilkun kilkun

Lissun nessu
Tepitessu
Hessun ressu

Pössön tössön
höpilössön
Höpö löpö, hups

Tuhi-Nallen kamomillatee

Tuhi-Nallea ei koskaan väsyttänyt, kun oli kyse teekutsujen järjestämisestä. Mikään muu ei saanut Tuhi-Nallea niin pirteälle päälle, kuin kamomillatee ja hunajaleivät. Parasta teekutsujen järjestämisessä oli myös se, että niiden tiimoilta saattoi kutsua kylään hyviä ystäviä. Ja Tuhi-Nalle piti kovasti ystävistään Touhu-Taavosta ja Äkä-Pussista.

Nyt Tuhi-Nalle oli kutsunut ystävänsä sunnuntaiteelle kello yhdeksi. Jo aamusta saakka Tuhi-Nalle oli ahertanut keittiössään leipoen kuohkeaa leipää, ja harkiten, mitä hunajalaatua hän tällä kertaa tarjoilisi leipien päällä. Ja pian kaikki olikin valmista ja kello kukkui vasta kahtatoista.

"Ai-jai-jai!" haukotteli Tuhi-Nalle, "nythän minä ehdinkin ottaa pienet torkut". Ja sen sanottuaan Tuhi-Nalle nukahti isoon pehmeään laiskanlinnaansa.

KOP-KOP-KOP!!!

Tuhi-Nalle säpsähti hereille oven koputukseen ja vilkaisi kelloaan, joka näytti yhtä. Tuhi-Nalle riensi ovelle, jolla Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi odottivat. "Voi anteeksi ystäväiseni, tee ei ole vielä valmista! Minä katsos nukahdin tuossa toviksi", Tuhi-Nalle valitteli. Ystävykset tervehtivät Nallea sydämellisesti ja kertoivat, ettei se haittaa. Äkä-Pussi erityisesti halusi auttaa Tuhi-Nallea teen keitossa.

Kun Tuhi-Nalle nosti veden liedelle, Touhu-Taavo pahoitteli, ettei hän oikein pysty olemaan avuksi. Hän kertoi Tuhi-Nallelle, kuinka hän oli huvimajaa rakentaessaan lyönyt vasaralla sormeensa, joka oli edelleen kipeä. Hunajasalvakin oli päässyt loppumaan sitä hoitaessa.

"Ei huolta, ystäväiseni", tokaisi Tuhi-Nalle. "Minä annan sinulle uuden purkin hunajasalvaa varastostani. Pian tulee syksy ja alan taas keittää uutta salvaa, joten tarvitsenkin pian kaappiini tilaa uusille purkeille." Ja niin Tuhi-Nalle haki Touhu-Taavolle purkin salvaa ja alkoi hoitamaan tämän mustan kirjavaa peukaloa. Sillä aikaa Äkä-Pussi touhusi keittiössä kamomillateen ääressä.

"Nyt on teekin valmista" huikkasi Äkä-Pussi, kun toiset ilmoittivat olevansa valmiita peukalon hoidosta. Karhut kattoivat pöydän verannalle ja Tuhi-Nalle alkoi voidella tuoreita ja vielä hieman lämpöisiä leipiä hunajalla. Hunajapytyn kyljessä luki arvoituksellisesti: Tuhi-Nallen erikoishyvä erikoiskukkasekoitus - hienointa hunajaa. Kaikkien istahdettua pöytään, Äkä-Pussi kaatoi pannusta isot kupposelliset kamomillateetä jokaiselle.

Sniff, sniff - haisteli Tuhi-Nalle ja hörppäsi kupistaan kamomillateetä, muiden seuratessa hänen esimerkkiään. "Mutta mitä ihmettä tässä teessä oikein on?" parahti Touhu-Taavo kysymään, kun karhut yhdessä tuumin nyrpistelivät kuonojansa. "Niin, mitä sinä Äkä-Pussi tähän teehen oikein laitoit? Tämähän maistuu kamalalle", tivasi myös Tuhi-Nalle, joka liiemmälti maistelematta viskasi teet kupistaan kukkapuskan juureen.

Hädissään Äkä-Pussi ei osannut sanoa mitään, vaan kiiruhti keittiöön, josta palasi kantaen isoa lasipurkkia tassuissaan. "Tätä sokeriahan minä siihen lisäsin", sai hän lopulta sanottua. Purkin nähdessään Tuhi-Nalle purskahti nauruun. Hän nauroi ja nauroi niin kovasti, että Nallea ihan sattui mahaan, mutta hän ei vain voinut lopettaa nauramista.

Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi katsoivat toisiaan ihmeissään ja alkoivat tutkia purkin sisältöä. Touhu-Taavo otti muutaman sokerikiteen ja laittoi ne kielelleen. Ja välittömästi Taavonkin kasvoille ilmestyi huvittunut ilme ja hän alkoi nauramaan Tuhi-Nallen kanssa. Äkä-Pussin ei auttanut, kuin maistaa itsekin. Pian kaikki ystävykset nauroivat maha kippurassa Tuhi-Nallen verannalla.

Kun ystävykset vihdoin rauhouttuivat ja pitelivät mahojaan kovasta nauramisesta, Tuhi-Nalle totesi: "Ensinnäkin, minun erinomaisen kamomillateeni salaisuus ei ole sokeri, vaan juuri teehen soveltuva hunaja. Toiseksi, minulla ei edes ole sokeria! Mihin minä sitä tarvitsisin, kun minulla on hunajaa?"

Ja nauraen karhuystävykset veivät Tuhi-Nallen suolapurkin takaisin hyllyyn ja tämä keitti heille kaikkien aikojen makoisimmat kamomillateet.

Sormet ja varpaat

Äiti kulta
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi

Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi

Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama