Kevätjuhla

Karhujen metsässä kevät on vihdoin koittanut. Valkovuokkojen verho peittää melkein koko maan ja Tuhi-Nallen on vaikea kulkea mättäältä toiselle. Tuhi-Nalle mielestä valkovuokot ovat kauneimpia kukkia koko maailmassa, sillä ne muistuttavat häntä kesän tulosta. Ei niiden päälle voi sen tähden astua. Ja keväällä Tuhi-Nallekin on vähän pirteämpi karhu.

Toukokuussa Tuhi-Nalle järjestää juhlat kaikille ystävilleen. Kevätjuhla on karhujen kesän ensimmäinen juhla. Ja Tuhi-Nallen juhlissa on aina kaunista. Oksilla roikkuu kynttilälyhtyjä ja Touhu-Taavo on rakentanut tantereelle roihuavia jätkänkynttilöitä. Pöydissä kimaltelee puhtaat posliinit ja kristallit. Juhlavieraiden kaulaan puhalletaan värikästä serpentiiniä ja päähän asetetaan värikkäät juhlahatut.

Harakka Hakkarainenkin on osallistunut juhlavalmisteluihin. Hän on tuonut juhliin suurimmat aarteensa - peilin palaset, joita hän on ripustanut lyhtyjen ympärille. Niistä heijastuu valonsäteitä ympäri juhlapaikkaa ja illan hämärtyessä kaikki näyttää kovin kauniilta ja taianomaiselta.

Juhlien alussa Tuhi-Nalle kohottaa vieraille tervetulomaljan. Laseissa poreilee Tuhi-Nallen itse tekemää hunajasimaa, joka maistuu niin pienemmille kuin isommillekin vieraille. Ja kun on kyse Tuhi-Nallen juhlista, siirrytään jo pian pöytien ääreen. Pöydät notkuvat kaikenlaisesta herkusta. On hunajapiiraita, hunajakinuskikakkua, hunajarusinakeksejä ja hunajalla kuorrutettuja räiskäleitä. Jokainen laatu maistuu toistaan paremmalta, söi niitä missä järjestyksessä tahansa. Niin ainakin on Äkä-Pussin mielestä.

Ja kun karhujen vatsat alkavat pullottaa herkuista, on aika leikkiä ja kisailla. Kun nuorimmat nallet telmivät hippasta tantereella, isommat karhut pelaavat kirkonrottaa, polttopalloa ja viimeistä paria uunista ulos. Juhlissa on niin hauskaa, ettei kukaan halua mennä nukkumaan. Siispä nauru ja iloiset kiljahdukset kaikuvat metsässä pitkälle yömyöhään.

Hyvää Syntymäpäivää!

Äiti kysyy,
missä on mun pikkuinen?
Eilenhän vasta,
istui tässä poikanen.

Isä miettii,
mihin on aika mennyt?
Karhun kolossa,
talviuntako syleillyt?

Niin mihin katosi,
se pienen pieni poika?
- Vierähti vuosi,
kasvatti pienestä ison.

Yksi keväinen aamu

"Hätsiiii!"

Tuhi-Nalle heräsi isoon aivastukseen, kun juuri hetki sitten unessa hänen nenäänsä olivat kutitelleet kesäkukkaset aurinkoisella niityllä. "Hätsii, hätsii, hätsii!!" Voi ei, ajatteli Tuhi-Nalle ja kaiveli nenäliinaa tyynynsä alta silmiään toisella tassulla hieroskellen.

Saatuaan silmänsä auki, Tuhi-Nalle huomasi, että pesä oli hiiren hiljainen, eikä Touhu-Taavoa ja Äkä-Pussia näkynyt missään. Raollaan olevasta pesän ovesta kimmelsi kirkas valo.

"Voi ei, voi ei, voi ei!" kiljaisi Tuhi-Nalle ja ryntäsi ovelle. "Voi ei, nyt on kevät... HÄTSII!!!"

Metsän kylpiessä auringon valossa, kevättalven valkoisella hangella Tuhi-Nallea odottelivat hänen ystävänsä.

"No johan sinäkin maltoit herätä kevättä haistelemaan," tokaisi Äkä-Pussi. "Me ollaankin jo oltu hereillä viikon päivät," jatkoi Touhu-Taavo ja lisäsi: "Ajateltiinkin sinun heräävän, kun tuo viereinen pajukko alkaa kukkia." Karhuja nauratti ja sehän sai Tuhi-Nallen aivastelemaan vähän lisää.

Siinä sitten toverukset istuskelivat keväthangella ja oikoivat jäseniään pitkän unen päätteeksi. Harakka Hakkarainenkin piipahti tervehtimään, mutta Hakkaraisella oli kova kiire tutkimaan maalaistalon räystäiden reunoille ilmestyviä kiiltäviä kristalleja, joiden varalle Hakkaraisella oli jokin hyvä varastointi-idea. Nalleja nauratti tohina, jonka jääpuikot olivat Hakkaraisessa aiheuttaneet.

Siinä hangella olisivat karhutoverukset istuskelleet vaikka koko päivän, jollei talviunien tyhjentämät vatsat olisi sanoneet toista. Vaan eipä vielä lumisessa metsässä ollut marjoja syötäväksi. Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi tuumivat, että he voisivat lähteä etsimään lähistön muurahaispesiä, kun Tuhi-Nalle työnsi kuononsa takaisin pesään.

"Teille varmaan maistuisi kulhollinen hunajaa, ennenkuin lähdette", huikkasi Tuhi-Nalle kavereilleen peruuttaessaan ulos pesästä sylissään kolme suurta hunajapurkkia. "Minä varasin meille kaikille yhdet kevään varalle", hän jatkoi.

Touhu-Taavo kiitteli vuolaasti Tuhi-Nallea hunajasta: "Tämä on kyllä paras yllätys, minkä olen ikinä saanut. Melkein kuin olisi taas joulu!" Äkä-Pussi taasen hyppi niin innoissaan tasatassua, että hankikanto petti hänen allaan ja Äkä-Pussi lensi päistikkää lumeen. Yltä päältä lumessakaan Äkä-Pussia ei harmittanut, vaan hänkin riensi noutamaan oman hunajapurkkinsa.

Tassujaan nuollen ja hunajastaan nautiskellen toverukset loikoilivat pesänsä ääressä koko pitkän päivän. Mutta vielä ei ollut kevät kovin pitkällä ja pakkasyö oli edessä, joten pesään käytiin auringon laskiessa. Enää karhutoverukset eivät kuitenkaan käyneet unille. Pesässä nalleja lämmitti Tuhi-Nallen kamomillatee ja yhdessä he pelasivat Mustaa Pekkaa läpi koko yön.

Harakka Hakkaraisen tuutulaulu

Sinä talvena satoi lunta enemmän kuin edellisinä talvina yhteensä. Harakka Hakkarainen ei ollut harakanmuistiin nähnyt niin lumista talvea. Hakkaraisen päivät kuluivat luodessa lunta pesäpuusta ja ruokaa etsien. Kilpailu metsän viimeisistä antimista oli kovaa, sillä kaikki syksyiset ruokailupaikat olivat peittyneet metrin paksuiseen lumivaippaan. Silti Harakka Hakkaraisella ei ollut huolta. Hänen varastonsa riittäisivät kyllä kevääseen.

Monet Harakka Hakkaraisen toverit olivat lähteneet lunta ja kylmää karkuun kaupunkiin, mutta Hakkarainen ei kaupungeista perustanut. Metsä oli Harakka Hakkaraisen koti ja niin se tulisi aina olemaan. Oli sitten kylmä talvi tai lämmin kesä. Ja voi miten kaunis metsä olikaan, kun pakkanen ja lumi olivat huurruttaneet puut valkeaan vaippaansa.

Iltaisin, kun pimeä peitti oksiston ja puun latvasta saattoi ihailla kuun valaisemaa maisemaa ja ihmetellä taivaan tähtiä, Harakka Hakkarainen lauloi:

Nukkuu metsä, nukkuu maa
Pesissään on turvaisaa
Kuu vain kulkee kulkuaan
Metsän lapset unissaan

Kun on täällä pakkasyö
Yllä loistaa tähtivyö
Metsän kaikki asukkaat
On täällä kotonaan

(vaikka sävelellä Lapin äidin kehtolaulu)

Unten mailla

Tuhi-Nalle halusi olla rohkea kuin Äkä-Pussi. Unten mailla Tuhi-Nalle ratsasti sinisille vuorille, seikkaili vihreällä merellä ja matkasi maailman ääriin. Yksin, urhoollisena ja ritarillisena, Otsona, metsän kuninkaana. Unissa ei koskaan tarvinnut pelätä vaaraa, koska milloin vain saattoi levittää tassut siivikseen ja lentää niistä pois.

Äkä-Pussi halusi olla näppärä kuin Touhu-Taavo. Unten tyyssija oli Äkä-Pussin itse rakentama linna, jonka jokaisessa huoneessa oli erilaisia laitteita ja vempeleitä. Äkä-Pussi osasi käyttää niistä jokaista ja loihti niillä yhä uusia ihmetyksiä linnan maille. Unissa oli aina aurinkoista, ja kaikki mihin Äkä-Pussi ryhtyi, onnistui mutkattomasti.

Touhu-Taavo halusi olla lempeä kuin Tuhi-Nalle. Unten kodissa Touhu-Taavo leipoi maailman parasta leipää, kasvatti onnellisia mehiläisiä ja keitti tuoksuvaa kamomillateetä. Metsän kaikki asukkaat pitivät Touhu-Taavosta ja hänen herkuistaan, ja Touhu-Taavo rakasti järjestää yltäkylläisiä kesäjuhlia ystävilleen. Unissa saattoi loihtia mansikkakakkuja, kinuskileivoksia ja suklaaunelmia ilman, että ne koskaan epäonnistuivat.

Niin näkivät nalletoverukset talviunta paksun lumipeitteen alla lämpimässä pesässä. Unelmoiden ja kevään tuoksua odottaen.