keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Tuhi-Nallen kamomillatee


Tuhi-Nallea ei koskaan väsyttänyt, kun oli kyse teekutsujen järjestämisestä. Mikään muu ei saanut Tuhi-Nallea niin pirteälle päälle, kuin kamomillatee ja hunajaleivät. Parasta teekutsujen järjestämisessä oli myös se, että niiden tiimoilta saattoi kutsua kylään hyviä ystäviä. Ja Tuhi-Nalle piti kovasti ystävistään Touhu-Taavosta ja Äkä-Pussista.

Nyt Tuhi-Nalle oli kutsunut ystävänsä sunnuntaiteelle kello yhdeksi. Jo aamusta saakka Tuhi-Nalle oli ahertanut keittiössään leipoen kuohkeaa leipää, ja harkiten, mitä hunajalaatua hän tällä kertaa tarjoilisi leipien päällä. Ja pian kaikki olikin valmista ja kello kukkui vasta kahtatoista.

"Ai-jai-jai!" haukotteli Tuhi-Nalle, "nythän minä ehdinkin ottaa pienet torkut". Ja sen sanottuaan Tuhi-Nalle nukahti isoon pehmeään laiskanlinnaansa.

KOP-KOP-KOP!!!

Tuhi-Nalle säpsähti hereille oven koputukseen ja vilkaisi kelloaan, joka näytti yhtä. Tuhi-Nalle riensi ovelle, jolla Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi odottivat. "Voi anteeksi ystäväiseni, tee ei ole vielä valmista! Minä katsos nukahdin tuossa toviksi", Tuhi-Nalle valitteli. Ystävykset tervehtivät Nallea sydämellisesti ja kertoivat, ettei se haittaa. Äkä-Pussi erityisesti halusi auttaa Tuhi-Nallea teen keitossa.

Kun Tuhi-Nalle nosti veden liedelle, Touhu-Taavo pahoitteli, ettei hän oikein pysty olemaan avuksi. Hän kertoi Tuhi-Nallelle, kuinka hän oli huvimajaa rakentaessaan lyönyt vasaralla sormeensa, joka oli edelleen kipeä. Hunajasalvakin oli päässyt loppumaan sitä hoitaessa.

"Ei huolta, ystäväiseni", tokaisi Tuhi-Nalle. "Minä annan sinulle uuden purkin hunajasalvaa varastostani. Pian tulee syksy ja alan taas keittää uutta salvaa, joten tarvitsenkin pian kaappiini tilaa uusille purkeille." Ja niin Tuhi-Nalle haki Touhu-Taavolle purkin salvaa ja alkoi hoitamaan tämän mustan kirjavaa peukaloa. Sillä aikaa Äkä-Pussi touhusi keittiössä kamomillateen ääressä.

"Nyt on teekin valmista" huikkasi Äkä-Pussi, kun toiset ilmoittivat olevansa valmiita peukalon hoidosta. Karhut kattoivat pöydän verannalle ja Tuhi-Nalle alkoi voidella tuoreita ja vielä hieman lämpöisiä leipiä hunajalla. Hunajapytyn kyljessä luki arvoituksellisesti: Tuhi-Nallen erikoishyvä erikoiskukkasekoitus - hienointa hunajaa. Kaikkien istahdettua pöytään, Äkä-Pussi kaatoi pannusta isot kupposelliset kamomillateetä jokaiselle.

Sniff, sniff - haisteli Tuhi-Nalle ja hörppäsi kupistaan kamomillateetä, muiden seuratessa hänen esimerkkiään. "Mutta mitä ihmettä tässä teessä oikein on?" parahti Touhu-Taavo kysymään, kun karhut yhdessä tuumin nyrpistelivät kuonojansa. "Niin, mitä sinä Äkä-Pussi tähän teehen oikein laitoit? Tämähän maistuu kamalalle", tivasi myös Tuhi-Nalle, joka liiemmälti maistelematta viskasi teet kupistaan kukkapuskan juureen.

Hädissään Äkä-Pussi ei osannut sanoa mitään, vaan kiiruhti keittiöön, josta palasi kantaen isoa lasipurkkia tassuissaan. "Tätä sokeriahan minä siihen lisäsin", sai hän lopulta sanottua. Purkin nähdessään Tuhi-Nalle purskahti nauruun. Hän nauroi ja nauroi niin kovasti, että Nallea ihan sattui mahaan, mutta hän ei vain voinut lopettaa nauramista.

Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi katsoivat toisiaan ihmeissään ja alkoivat tutkia purkin sisältöä. Touhu-Taavo otti muutaman sokerikiteen ja laittoi ne kielelleen. Ja välittömästi Taavonkin kasvoille ilmestyi huvittunut ilme ja hän alkoi nauramaan Tuhi-Nallen kanssa. Äkä-Pussin ei auttanut, kuin maistaa itsekin. Pian kaikki ystävykset nauroivat maha kippurassa Tuhi-Nallen verannalla.

Kun ystävykset vihdoin rauhouttuivat ja pitelivät mahojaan kovasta nauramisesta, Tuhi-Nalle totesi: "Ensinnäkin, minun erinomaisen kamomillateeni salaisuus ei ole sokeri, vaan juuri teehen soveltuva hunaja. Toiseksi, minulla ei edes ole sokeria! Mihin minä sitä tarvitsisin, kun minulla on hunajaa?"

Ja nauraen karhuystävykset veivät Tuhi-Nallen suolapurkin takaisin hyllyyn ja tämä keitti heille kaikkien aikojen makoisimmat kamomillateet.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Sormet ja varpaat

Äiti kulta
Varpaita laski
Yksi kaksi kolme
Eipä riitä
Lisää on niitä
Kolme neljä viisi

Isä se vielä
Sormetkin laski
Yksi kaksi kolme
Onhan niitä
Muutama vielä
Kolme neljä viisi

Viisi tässä
Toiset nyrkissä
Kymmenen sormea
Viisi jalassa
Tuplat lahkeessa
Varpaita tasan sama

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Touhu-Taavon poutapäivä


Kukonlaulun aikaan Touhu-Taavon pihassa käy kova tohina. Aamuauringon ensisäteissä kostealla nurmikolla kimaltelee Touhu-Taavon työkalupakki ja iso laatikollinen uusia nauloja. Vihellellen Touhu-Taavo kantaa lautoja niiden luo.

"K-huomenta, kvaak", huikkaa paikalle lennähtävä Harakka Hakkarainen, kun Touhu-Taavo tiputtaa viimeiset laudat kasaan. "K-mitäs se K-taavo oikein k-rakentaa?"

Touhu-Taavo pyyhkäisee hikeä otsaltaan ja vastaa: "Huomenta Hakkarainen. Minä meinasin rakentaa huvimajan, kun etana tiesi eilen kertoa poutaa. Mutta kylläpä sinä Hakkarainen olet aikaisin aamulennollasi."

"K-taisi aurinko k-paistaa k-silmään", huikkaa Hakkarainen ja hypiskelee oksalta toiselle. "K-taidan jäädä k-tähän k-vähäksi aikaa vielä k-torkkumaan. "

Ja Harakka Hakkaraisen torkkuessa oksalla, Touhu-Taavo alkaa rakentaa huvimajaansa. Saha välähtee auringossa, kun laudat lyhenevät Touhu-Taavon käsissä sopiviksi. "Kop-kop-kop", sanoo vasara, kun Touhu-Taavo lyö uusia nauloja huvimajan rakenteisiin. Ja pikkuhiljaa laudoista alkaa hahmottumaan huvimaja ja iso naulalaatikko alkaa huveta. Mutta Touhu-Taavo on laskenut kaiken juuri tarkalleen riittämään huvimajan rakentamiseen.

Työn touhusta jo väsyneenä, mutta liian innokkaana lopettamaan, Touhu-Taavo vain jatkaa, mutta lyö väsyneenä vasaralla sormeensa. "AU-AU-AU!!!" hän huudahtaa tuskissaan ja vasara sekä iso nippu nauloja lennähtää Touhu-Taavon kädestä maahan. Punainen ja turvonnut peukalo vaatii Tuhi-Nallen antamaa hunajasalvaa ja Touhu-Taavo lähtee etsimään sitä mökistään.

Kun Touhu-Taavo vihdoin palaa takaisin työmaalleen, hän alkaa kerätä tavaroitaan pakkiin. Tänään hän ei enää halua naulata yhtään naulaa. Mutta missä kaikki naulat ovat? Maasta löytyy vain muutama naula. Kummallista, Touhu-Taavo ajattelee. Kun työkalut ovat takaisin pakissa, Touhu-Taavo vilkaisee naulalaatikkoon, joka onkin melkein tyhjä. "Mitäs tämä nyt on?" ihmettelee Touhu-Taavo jo ääneen. "En minä sentään kaikkia nauloja vielä ole käyttänyt!"

Silloin Touhu-Taavo alkaa katsella ympärilleen ja näkee Harakka Hakkarainen viheltelevän muina miehinä pesäpuunsa oksalla. Niinpä niin, keksii Touhu-Taavo ja kävelee Harakka Hakkaraisen pesäpuulle. "Hei Hakkarainen. Kuulitkos sinä uutisen, että kevätmyrskyn jälkeen järven rannasta oli löytynyt upeita sädehtiviä rantakiviä? Isot aallot olivat varmaan niitä nostanut järven pohjasta rannalle. Minä meinasin mennä niitä huomenna keräämään."

"K-jaa, k-vai niin. Onpas k-mielenkiintoista..." vastaa Harakka Hakkarainen. "K-vaikkei sillä, että k-minua sellaiset kivet ki-kiinnostaisi. Ei k-ne k-minua oikeastaan edes ki-kiinnosta", hän jatkaa. Touhu-Taavo kohauttaa olkapäitään, mutta kääntyessään pois huikkaa vielä: "Minä ainakin aion ottaa mukaan ison korin, että saan kaikki hienot kivet mukaani."

Touhu-Taavon lähdettyä Harakka Hakkarainen ampaisee lentoon. Touhu-Taavo seuraa Hakkaraisen lentoa niin kauan, että harakka on metsän takana ja kääntyy sitten takaisin pesäpuulle. Touhu-Taavo kiipeä puuhun ja löytää ison kasan nauloja pesästä. Mutta ei siinä kaikki. Pesässä on myös Tuhi-Nallen herätyskello ja Äkä-Pussin kadonneet avaimet. Tuhi-Nalle ottaa ne kaikki mukaansa, mutta jättää muut: hajonneen rannekellon, 20 sentin kolikon ja klemmarin.

Kun Harakka Hakkarainen vihdoin palaa, Touhu-Taavo seisoo mökkinsä edessä ja huudahtaa: "No löytyikö niitä kiviä?" Harakka Hakkarainen ei vastaa mitään, vaan lentää suoraan pesälleen, jossa hän kohtaa yllätyksen. "K-siis k-mitä? K-täältä on k-hävinnyt kaikki minun hienot...!" Harakka Hakkarainen huudahtaa, mutta nielee loput sanat huuliltaan ja alkaa lennellä ympäri puuta etsien aarteitaan.

Touhu-Taavo kävelee paikalle hymyillen ja kysyy: "Niin mitä sinä sanoit? Oliko niitä kiviä rannassa?" Harakka Hakkarainen katsoo Touhu-Taavoa ja tajuaa, että tarina sädehtivistä rantakivistä olikin keksittyä ja että Touhu-Taavo oli saanut hänet kiinni itse teosta. Syvään huokaisten Harakka Hakkarainen pyytää Touhu-Taavolta anteeksi.

Reilu kaveri, juuri sellainen kuin Touhu-Taavo on, antaa toisen heikkoudet anteeksi. Siksi Touhu-Taavo sanoo: "Jos minun uudet naulat sinua niin kovin miellyttivät, olisit vain reilusti pyytänyt. Olisinhan minä aina muutaman naulan naapurille antanut", naurahtaa Touhu-Taavo ja ojentaa yhden kirkkaan naulan Harakka Hakkaraisen nokkaan.

Illan pimetessä Harakka Hakkarainen istuu pesäpuunsa oksalla ja miettii. Aluksi hän on harmistunut, kun hänen hienot kiiltävät aarteensa ovat poissa. Mutta eiväthän ne olleet oikeastaan hänen. Ja eihän kukaan tykkää varkaista. Lopulta Harakka Hakkarainen ymmärtää, että kaikista kirkkain aarre onkin hänen naapurinsa ja ystävänsä Touhu-Taavo.
baby growth