sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Äkä-Pussi ja vanhan myllyn kummitus



Touhu-Taavon pihan perällä virtasi pieni vuolas puro, jonka varrella nallekaveruksilla oli joskus tapana käydä kalassa. Puron yläjuoksulla seisoi joskus ammoisina aikoina rakennettu mylly. Kauan sitten ihmiset olivat unohtaneet myllyn, eikä sitä käyttänyt enää kukaan. Vuosien saatossa myllyn lavat olivat lahonneet puron pohjalle ja sisällä kosteus ja talven pakkaset olivat halkaisseet toisen jauhinkiven. Silti Touhu-Taavo piti vanhan myllyn tunnelmasta ja viettikin monesti aikaansa siellä.

Eräänä päivänä Touhu-Taavo vei Äkä-Pussin tutustumaan vanhaan myllyyn. Ensin toverukset ihmettelivät vanhan myllyn kauneutta ja sitä, kuinka kukaan oli saattanut hylätä niin kauniin myllyn. Sen jälkeen nallet löivät leikkiä ja nauttivat myllyn takana kasvavan punaviinimarjapensaan antimista. Marjat olivatkin kasvaneet myllyn suojassa suuriksi ja mehukkaiksi.

Kun Touhu-Taavo ja Äkä-Pussi olivat viimein lähdössä kotiin, katseli Touhu-Taavo kaiholla myllyä. "Siellä minä asustaisin," hän sanoi, "jos vain siellä ei pimeällä asuisi niitä kummituksia." Äkä-Pussi naurahti ja sanoi: "Eihän kummituksia ole olemassa! Pitäisihän sinun se tietää." Siihen Touhu-Taavo mutisi jotain epäselvää, raapien karvaisella tassullaan poskeaan, ja lähti kävelemään kotiin päin Äkä-Pussi kintereillään ihmetellen.

Meni päivä ja toinen, viikkokin vieri, mutta Äkä-Pussia vain vaivasi Touhu-Taavon toteamus myllyn kummituksista. Kumma juttu, Äkä-Pussi ihmetteli. Eihän Tuhi-Nallekaan uskonut kummituksiin, niin miksi sitten iso ja vahva Touhu-Taavo. Kului toinenkin viikko, ennenkuin Äkä-Pussi päätti lähteä tutkimaan myllyn arvoitusta.

Illan hämärtyessä, Äkä-Pussi kipusi sisään vanhan myllyn ovesta. Oven vieressä naulassa roikkui vanha myrskylyhty. Äkä-Pussi nosti lyhdyn naulasta ja heilutti sitä hieman. Siinä oli vielä nestettä. Taskustaan Äkä-Pussi kaivoi tulitikut ja pisti tulen lyhtyyn. Iloisesti liekki alkoi leikkiä pitenevissä varjoissa. Äkä-Pussi käveli ensin ympäri myllyä ja pysähtyi sitten vanhalle penkille istumaan. Oli aivan hiljaista.

Se siitä kummituksesta, Äkä-Pussi ajatteli. Ulkona alkoi olla jo melkein pimeää ja Äkä-Pussi päätti lähteä kotiin. Silloin katonrajassa narahti. Äkä-Pussi nosti myrskylyhdyn päänsä yläpuolelle, mutta sen valo ei riittänyt valaisemaan kattoparruja. "Höh," totesi Äkä-Pussi, "ainahan vanhat myllyt natisee". Silloin Äkä-Pussin yläpuolelta alkoi kantautua kymmenien siipien kiivas lyönti ja silmäkulmastaan Äkä-Pussi huomasi, kuinka tumma pilvi näytti laskeutuvan katosta kohti Äkä-Pussia.

Yhtään vitkastelematta Äkä-Pussi otti jalat alleen ja ampaisi juoksuun, mutta matkanteko loppui lyhyeen ovenpielessä, kun Äkä-Pussi kompastui korkeaan kynnykseen. Mukkelis-makkelis, Äkä-Pussi lensi päistikkää vanhan myllyn pihamaalle. Hetkeen Äkä-Pussi ei tiennyt, missä suunnassa on maa ja missä taivas. Toettuaan rytäkästä, Äkä-Pussi käännähti selälleen ja katsoi, kuinka häntä seurannut tumma pilvi lensi oviaukosta ulos, hajaantuen siitä eri suuntiin taivaalle, pois Äkä-Pussista.

Oli jälleen ihan hiljaista. Myrskylyhty oli sammunut ja Äkä-Pussi nosti sen pystyyn. Siihen ei enää saanut tulta. Äkä-Pussi nousi seisomaan ja katseli epäuskoisena ympärillään levittäytyvää kuun valaisemaa maisemaa. Ovenpielestä kuului heikkoa rapinaa ja lopulta: "Katos, katos! Eikai nuo pojjaat säikäyttäneet sua? Täällä kun ei pahemmin käy yövierait."

"Ku-kuka sinä olet?" kysyi Äkä-Pussi ja otti askeleen kauemmas. "Joo, katos, älä sää mua pelkää. Ne on, katos katos, nuo pojjaat niin innokkait lentäjiä. Katos, ku mä oon Lepa. Sommoro. Ei mua, katos, kannat pelätä." kuului vastaus ja ovenpielestä siirtyi kuun valoon vanha lepakko-vaari. "Mutta me tairettiin sust pistää ilmat pihal, katos katos!" lepakko-vaari jatkoi.

Huojentuneena Äkä-Pussi esitteli itsensä ja kertoi koko tarinan siitä, miksi hän oli tullut myllylle tähän aikaan illasta. "Anteeksi nyt kovin, kun minä teidän kotirauhaa näin häiritsin," pahoitteli Äkä-Pussi vielä lopuksi. Lepakko-vaarin kasvoille kaareutui samalla huvittunut, mutta myötätuntoinen ilme, kun hän totesi: "Tais katos nuo pojjaat säikäyttää sen sun kaveriski pahan päiväsest täsä yhren kerran. Katos, oli karhulla niin vikkelät koivet, ettemmä sitä kiinni saanu. Eikä se menny rähmälles, niinku sää." Lepakko-vaari naurahti toteamukselleen, eikä Äkä-Pussikaan voinut olla nauramatta.

Kuun valossa Lepa ja Äkä-Pussi juttelivat vielä tovin ja kun lepakko-vaari sitten lähti öiselle ruoanhakumatkalleen, Äkä-Pussi kääntyi vihellellen kohti kotia. Siinä tassutellessaan hän mietti, kertoisiko koskaan muille nalleille, mitä myllyllä oli tapahtunut.
baby growth