maanantai 18. tammikuuta 2010

Unten mailla

Tuhi-Nalle halusi olla rohkea kuin Äkä-Pussi. Unten mailla Tuhi-Nalle ratsasti sinisille vuorille, seikkaili vihreällä merellä ja matkasi maailman ääriin. Yksin, urhoollisena ja ritarillisena, Otsona, metsän kuninkaana. Unissa ei koskaan tarvinnut pelätä vaaraa, koska milloin vain saattoi levittää tassut siivikseen ja lentää niistä pois.

Äkä-Pussi halusi olla näppärä kuin Touhu-Taavo. Unten tyyssija oli Äkä-Pussin itse rakentama linna, jonka jokaisessa huoneessa oli erilaisia laitteita ja vempeleitä. Äkä-Pussi osasi käyttää niistä jokaista ja loihti niillä yhä uusia ihmetyksiä linnan maille. Unissa oli aina aurinkoista, ja kaikki mihin Äkä-Pussi ryhtyi, onnistui mutkattomasti.

Touhu-Taavo halusi olla lempeä kuin Tuhi-Nalle. Unten kodissa Touhu-Taavo leipoi maailman parasta leipää, kasvatti onnellisia mehiläisiä ja keitti tuoksuvaa kamomillateetä. Metsän kaikki asukkaat pitivät Touhu-Taavosta ja hänen herkuistaan, ja Touhu-Taavo rakasti järjestää yltäkylläisiä kesäjuhlia ystävilleen. Unissa saattoi loihtia mansikkakakkuja, kinuskileivoksia ja suklaaunelmia ilman, että ne koskaan epäonnistuivat.

Niin näkivät nalletoverukset talviunta paksun lumipeitteen alla lämpimässä pesässä. Unelmoiden ja kevään tuoksua odottaen.

13 kommenttia:

  1. Olipas pehmeän kaunis uni.
    Ihanaa, että unessa suklaaunelmat ja kinuskileivokset onnistuvat aina. Pääsiköhän niitä nukkuja maistelemaan

    VastaaPoista
  2. Jaa-a, sitä maistelua satu ei kerro, mutta luulen niin. Kiitos kommentista, arleena.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Minsu näistä nalle-saduista.
    Meillä näitä luetaan iltasaduiksi ja
    lapset tykkää!!

    VastaaPoista
  4. Sepäs oli karhuinen satu. Peikkokin käy aina välillä karhujen kainalossa nukkumassa ja näkemässä unia :)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Voi kiitos itsellesi ja aivan mahtavaa, että lapset tykkää! Paras palkka kirjoittajalle.

    isopeikko: Kyllä metsään peikkojakin mahtuu ja karhujen pesässä on lämmin ja turvallinen (isompienkin) peikkojen kölliä!

    VastaaPoista
  6. Näitä unia minäkin haluaisin nähdä. Ja nukkua talviunta kuin pienet nallet.

    VastaaPoista
  7. Moninainen, kyllä nämä talviunet maittais täälläkin! Zzz...

    VastaaPoista
  8. onko Minsulla enempää luettavaa täällä netissä.. ??nyt on nämä luettu niin moneen kertaan iltasaduksi, että tarttis jatkoa:)Lapset ovat nii tosiaan tykänneet näistä "nalleista"! tai vinkkejä, mistä netistä löytää iltasatuja luettavaksi lapsille..nämä sinun kirjoittamat löysin googlen avulla..lisää kaivattaisiin T. Äiti ja kaksoset 10v. ja neiti 5v.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi äiti, kaksoset ja neiti,
    Todella kiva kuulla, että lapset pitävät nallekaverusten seikkailuista. Oma kummipoikani on vielä niin pieni, että hänen palautettaan en ole voinut saada. Valitettavasti minulla ei ole enempää satuja luettavaksi vielä. Olen kokopäivätyössä ja opiskelen, joten kirjoitusharrastukselle jää vähänlaisesti aikaa. Yritän kuitenkin kirjoittaa yhden sadun kuukausivauhdilla, mikäli vain pystyn. Helmikuun puolella taas yritetään PNG:n kanssa saada uusi setti valmiiksi, joten toivottavasti jaksatte odottaa sinne. Kiitos paljon kannustuksesta!

    ps. En tunne muita satublogeja, mutta uskoisin, että niitä on. Jos joku tietää, tänne saa heittää vinkkilinkkejä!

    VastaaPoista
  10. Mun 5v. serkku nukahti ennen puoltaväliä :)) En tiedä johtuuko nukahttaminen väsymyksestä vai todellakin nukuttavasta tarinasta! Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  11. Hyvä satu :)
    Meillä on luettu iltasatuja tämmöisestä kuin www.satutuokio.fi
    Saisittekohan omia satuja sinne mukaan? Tai sit kirjottele tänne omaan, kunhan vaan tulisi uutta materiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin vinkistä. Täytyy tutustua aiheeseen joskus ajan kanssa. Tällä hetkellä muut kirjoituspuuhat vie, mutta katsotaan… :)

      Poista

baby growth